Äiti, älä huoli, kyllä pidän itsestäin huolen

Täytyy sanoa, että meni tämä blogin uusi ylläpitäminen päin persettä heti alkuun.

Mutta minulla on (teko)syy: muutto!

Olen jo reilu kuukauden asunut ensimmäisessä omassa asunnossani :o

Toistaiseksi en ole kokenut mitään suuria tunteiden myllerryksiä, mikä vähän yllättää. Toisaalta en moneen kuukauteen ollut nukkunut kotona (tai siis äitillä) muutenkaan, kun olin aina Mishalla. Ja sama meininki jatkuu edelleen; ollaan nukuttu kaikki yöt yhdessä jomman kumman luona, joten ei tämä tunnu niin suurelta muutoksesta.
Ihanaa, kun viihtyy koko ajan yhdessä, mutta tietyllä tavalla se ärsyttää. Kun alkusyksystä päätin toteuttaa tämän omilleen muuton, puhuttiin Mishan kanssa paljon siitä, onko järkeä maksaa kahta vuorkaa. Mutta tulimme yhdessä siihen tulokseen, että minunkin täytyy asua omillani. Tämä voi olla ns. ainoa tilaisuus siihen ja tiedostan itsekin, että on aika paljon opittavaa. Nyt kukaan ei ole patistamassa siivoamaan ja vain itse kärsii seuraukset, jos ei jotain tee - tai mokaa ja luulen oppivani kantapään kautta parhaiten. Misha ei vissiin halua kärsiä seuraamuksia uudestaan, kun on niistä jo itse oppinut ;)

Mutta onhan se hienoa, että voin lähteä töistä omaan kotiin. I feel so grown up.

Ensimmäinen kauppareissu oli katastrofi. Onneksi olen kerrankin elämässäni ajatellut pidemmällä tähtäimellä ja säästänyt vanhoja joululahjoina saatuja S-ryhmän lahjakortteja tätä hetkeä varten. Se reilu 120 euron kauppalasku olisi voinut kirpasta pankkitiliä aika kovaa. Ei vanhempien kanssa eläessä ajatellut, kuinka paljon elintarvikkeita täytyy koko ajan ostaa tai että jauhot oikeasti kuluu, kun niitä aina vain oli. Nyt iskee hirveä paniikki mitä vain kokatessa, että voinko käyttää tätä, pitääkö mennä kauppaan ja riittääkö rahat. Ja edelleen huomaan asioita, mitä en ole tajunnut ostaa.

Toinen suuri yllätys on, että olen saanut täytettyä 36 neliön asunnon niillä tavaroilla, mitkä minulla oli pienessä huoneessani. Miten voi olla? Okei, jonkin verran tavaroitani oli edelleen iskän luona, mitkä hain omaan kämppään ja olen ottanut lahjoituksia kernaasti vastaan, kun ihmiset ei ole tarvinneet enää esimerkiksi keittiövälineitä. Ja sitten ostin sohvan. Se on vihreä, se on hieno!

Ovimatto tuotti vähän päänvaivaa. Löysin hienon stop-merkin ja ostin sen, mutta kun laitoin eteiseen, väliovi ei mahtunutkaan auki. No, sijoitin sen ulko-oven eteen asunnon ulkopuolelle, mutta olisi ollut hauskempaa nähdä ihmisten reaktiot heidän tullessa sisään. Vieraat on kuitenkin ihan tervetulleita ;)

Jee!
Uusi askel aikuistumiseen on otettu ja toistaiseksi pysytty pystyssä!

PS aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo kuukausi sitten, mutten taas EHTINYT saada sitä valmiiksi. Hitto. Nyt skarppausta!

Ootsä hurja vai ootsä mieto, vai joku muu, mikä?

Maija Vilkkumaa, Tavastia, 13.10.2017
Maija Vilkkumaa, Logomo, 14.10.2017

Maija Vilkkumaa julkaisi epäonnenpäivänä perjantaina 13.10. EP:n, miltä on tipahdellut singlelohkaisuja keväältä 2016 (Kaivopuiston jää) asti. Joku muu, mikä? -nimeä kantava teos sisältää myös muutaman uuden kappaleen sekä parinkymmenen sekunnin pituisia "välipuheita". Kaverini laittoi julkaisuaamuna viestin "Tää Maijan EP on vähän erikoinen..." ja niin oli kiertueen avauskeikatkin.

Vastasin tuohon viestiin, että olen jo pitkään ajatellut Maijan yrittävän olla ikään kuin Suomen Lady GaGa - tehdä kaikesta mahdollisimman hämmentävää ja kajahtanutta. Ja tällä kertaa se toimii! EP:n kappaleissa on tunnistettava maijamaisuus, sanoitukset on kekseliäitä, kantaaottavia ja samaistuttavia. Edellisen kiertueen rinnakkaistodellisuudet röllihiuksilla ja daivaava flamingo-uimalelu meni useilta "yli hilseen", mutta nämä keikat olivat paremmin toteutettuja.

Show'n avasi EP:n avausraidat Unisex ja Avrår från spor taustanauhoina kahdelle tanssijalle. He olivat jo ennen keikkaa jakaneet yksisarvispäähineissä silmälaseja, mitkä heijastivat valoa. Samaisia yksisarvisia on nähtävissä EP:n kannessa. Intron aikana Maijakin hiippaili lavan takaosaan esittelemään itseään korokkeelle: glitterhaalarissa ja discopallokypärässä. Kypärä tosin jäi pois ennen kuin ensimmäinen biisi Mul ei oo rahaa alkoi, mutta muuten alkukeikka oli todella hypnoottinen näky lasit päässä.

EP:n biisit rytmitti pääasiassa kuitenkin vanhoista hiteistä koostuvaa settiä. Uusien biisien jälkeen alkoi hittiputki nostattamaan ns. nostalgiamielessä tulleiden ihmisten tunnelmaa: Liian kauan, Satumaa-tango ja Mun elämä raikasi lähes täydellä Tavastialla komeasti.

Edellisen levyn rinnakkaistodellisuuksiin palattiin Onkse väärin ja Kissavideoita -renkutuksilla. Viime vuonna yleisöä usein pyydettiin lavalle bailaamaan, mutta nyt oli tanssijat valmiina. Saippuakuplia leijaili jouluvaloin koristelluissa saleissa eikä Tavastia varsinkaan näyttänyt legendaariselta rock-klubilta, vaan nimenomaan vilkkumaalta. Kappaleiden jälkeen bändillä oli instrumentaalinen osuus ja tanssijat toivat ilmalla täytettävän jättipallon lavalle. Lopulta Maija oli täyteyssä pallossa sisällä vaihtamassa glitterhaalaria pinkkiin latex-pukuun ja lähti vaaleanpunainen peruukki päässään rullaamaan pallossa ihmisten käsien yllä. Vuosia sitten näin, kun P!NK teki samoin. Logomon yleisö oli Tavastiaa selvästi harvempi ja kauhistutti, kun Maija silti hyppäsi yleisön kannateltavaksi, mutta se onnistui hienosti!

Rysähdettyään takaisin lavalle, Maija jatkoi keikkaa pinkissä röyhelöviitassa ja peruukissa. Myös seuraavana esitetty Kesä oli saanut vähän elektronista uudistusta soundeihin. Bonnie & Clyde -kappaleen (joka on suuri suosikkini, olin aivan pähkinöinä!) Maija esitti yksin kitaralla itseään säestäen. Vaaleanpunainen sekin. Uuteen asuun löytyi suurempikin merkitys, kun Maija kertoi iloista sekä murheista selvitymisestä. ”Aina edes ihmisten päällä bailaaminen hamsteripallossa pinkki peruukki päässä ei auta, vaan joutuu sukeltamaan surujen lammikkoon. Mutta sieltä noustaan uhman avulla, vanhempina ja kapinallisimpina kuin ikinä!”

Maija pyysi viikolla ennen EP:n julkaisemista somessa kysymyksiä, mihin antaisi vastauksia kiertueen konserteissa. Olin vähän pettynyt, kun molemmilla keikoilla hän oli valinnut samat neljä kysymystä eikä omani saanut vastausta :D Keikkojen spiikit sekä nuo vastaukset oli ilmeisesti etukäteen mietityt, vaikkei onneksi täysin samoilla sanoilla tullut. Toisaalta hienoa ja ymmärrettävää, että jos järjestää tuollaisia "isompia keikkoja" (Tavastia, Logomo ja seuraavalla viikolla Olympia-kortteli olivat Joku muu, mikä -kiertueen XL-keikkoja, tanssijat ja ilmeisesti hamsteripallo jäävät vain niille) niin ne on panostettuja ja suunniteltuja, mutta toivottavasti muuten kiertueella spiikit ovat spontaanimpeja.

Keikan loppupuoli oli todellinen hittikimara. Encoressa soitettu Prinsessa jää vähän yllätti, sillä sitä ei ole soitettu kovin usein viimeiseen viiteentoista vuoteen! Siitä propsit. Ja olihan konsertti kuitenkin niin hyvä, että lähdimme seuraavana päivänä suhteellisen extemporee katsomaan Turkuun uudestaan ;)

Logomo 

Tavastia

Kun on saanu aina alottaa kaiken alusta, ei oo näkyny tyhjän paperin kauhua

En ymmärrä, miten blogin ylläpitäminen voi olla niin vaikeaa. Olen noin kymmenen vuotta kamppaillut asian kanssa, että aina aloitan blogin ja kuvittelen, että minusta tulee Suomen kovin blogaaja. Jonkin ajan kuluttua luen omia tekstejäni uudestaan tai katson jotain tilastoja, että ketään ei kiinnosta, mutta jatkan silti, koska eihän mitään blogia (kai) hetkessä löydetä. Ja lopulta priorisoin kirjoittamisen alitajunnassani liian alas enkä enää ehdi päivittää mitään.

Rupesin kirjoittamaan ensimmäiseen blogiini joskus ala-asteikäisenä. Iskä ja äitipuoleni aloittivat omansa ja tekivät minulle ja siskolle samalla sivustot. Rehellisyyden nimissä en muista siitä paljoa muuta, kuin että keksin kavereilleni lempinimiä ”etten paljasta ketä he oikeasti on” ja joskus valitin, kuinka ei saatu äitin kanssa lippuja Tiktakin keikalle, mutta ilta päättyi ihan kivasti, koska katsottiin iskän kanssa joku X-men -elokuvista. Ei varmaan ole ihme, ettei kymmenvuotias jaksanut keskittyä sellaiseen tai ketään ei kiinnostanut lukea.

Yläasteella, muutama vuosi edellisen blogin hitaan kuoleman jälkeen, aloitin samaan verkko-osoitteeseen uuden. Minulla oli suuri visio; siellä oli eri aiheita arkiasioista keikkaraportteihin ja erään englanninkielisen PMMP-fanin löydettyä se, kirjoisin silloin tällöin englanniksikin. Yläastelaisen keskivertoengannilla siitä ei silti tullut maailmanlaajuinen blogi, mutta ainakin siellä oli jonkin verran ihmisiä lukemassa! Se oli ehkä aktiivisimpia blogejani, mutta kun kaveripiiri kasvoi ja nuoren menot lisääntyivät, tuli viikkojenkin taukoja kirjoittamisessa ja lopulta uusi blogin lopahtaminen.

Tuom blogin rinnalle aloitin Tv-taivas -nimisen sivuston. En oikeastaan tiedä, onko sitä enää olemassa tai löydettävissä (yritin joskus piilottaa), mutta ainakaan siellä ei ole tapahtunut vuosiin mitään. Aloitin sen inspiroituneena yhden ystäväni keikkablogista, missä hän aina välillä arvosteli katsomiensa tv-sarjojen uusimpia tuotantokausia. Olin koukussa todella moniin tv-sarjoihin (laittomasti ennen Netflixiä) kyseiseen aikaan ja mietin, että sellaiset päivitykset voisi kiinnostaa ihmisiä. Mutta lopulta tulin aatoksiin, etten yläasteella halua jakaa kenellekään katsovani 90210:aa Salkkareiden ja Vampyyripäiväkirjojen rinnalla enkä kirjoittanut varmaan mistään "normaalista teinipoikien ohjelmasta" ja se tappoi motivaation koko blogin pitämiseen ja muutti lähinnä häpeäksi.

Kun iskä poisti kaikki vanhat blogimme, poimin sieltä "parhaita" tekstejä talteen ja taas inspiroituneena aloitin uuden Matkalauluja-blogin. Päätin keskittyä vain keikkatarinoihin, koska siinä hetkessä se vei suurimman osan vapaa-ajastani ja oli asia, mikä kiinnosti jakaa eteenpäin. Lisäilin Matkalauluja-sivustolle vähän muokattuna niitä tallentamiani kirjoituksia ja jatkoin siitä uusiin seikkailuihin. Kun blogissa oli mielestäni tarpeeksi sisältöä ja se oli ajantasalla, laitoin linkit Facebookiin ja Instagramiin, sillä ajattelin lukijoiden motivoivan pitämään blogin yllä. Se jatkuikin ihan kivasti puoli vuotta, mutta sitten keikkatahti yltyi niin kovaksi, etten oikeasti kerennyt enää kirjoittamaan kaikista ja "rästitekstit" söivät motivaation yritääkään.

Pari kertaa, mm. intistä käsin, aloin kirjoittamaan vanhoista keikoista luonnoksia, mutta nekään ei ikinä päätyneet julkiseen levitykseen. Armeija oli aika hektistä aikaa ja sen jälkeen kuilu tuntui liian pitkältä kurottavaksi umpeen. Vuoden 2016 oltua kokonaan taukoa blogista, yritin tammikuussa alkaa herättämään Matkalauluja takaisin eloon, mutta parin tekstin jälkeen päätin aloittaa kokonaan uuden, taas. Ja niin ne tekstit päätyivät tämän blogin ensimmäisiksi kirjoituksiksi ja hiljaiselolla keväällä kirjoitin lisää. Suunnitelmana oli jakaa blogi Facebookissa kavereille pääsykokeiden jälkeen, kun siellä olisi tarpeeksi (kiinnostavaa) asiaa. Aloin kuitenkin kevään aikana seurustelemaan ja vietin kauan haaveilemaani "rakkauden kesää", eikä kirjoittamiselle jäänyt aikaa.

Nyt olisi aika petrata! En halua enää kirjoittaa pelkästä keikkailusta, vaan ylipäätään elämästä. Mitä ajattelen asioista, miten parisuhde-elämä on alkanut "sitotumiskammoisella" ja miten matka esimerkiksi yliopistoon sujuu. Viime kerralla en tosiaan päässyt sisään, joten ensi keväänä uusi yritys. Muutosten tuulet puhaltaa, ehkä tämäkin nyt onnistuu!

Mä teen mitä teen ja mä meen mihin meen

Facebookin "Tänä päivänä" -osiossa tuli tällainen oma päivitykseni vastaan viime kesältä. Olin juuri ollut kolmen viikon kesälomastani 12 päivää jollain keikoilla/festareilla, kyllästymiseen saakka ja päivittänyt sen jälkeen, että nyt voisi pitää vähän taukoa. Se tauko kesti vissiin kaksi päivää, kunnes lähdin katsomaan Jannika B:tä puolentoista vuoden tauon jälkeen ja seuraavalla viikolla Maija Vilkkumaata ennen kuin hän jäi tauolle.

Kyseisen päivityksen kirjoitin autossa matkalla Heinolassa jyrää -ilmaisfestareille katsomaan Sannia, koska se on vaan aina hyvä.

"Siitä olen samaa mieltä, ettei ole mitään järkeä käydä katsomassa samoja keikkoja viikoittain. Vaikka mulla oli äärettömän hauska kesäloma, niin viimeisenä festariviikonloppuna hävetti "olla taas Sannin eturivissä" ja ärsytti "katsoa Antti Tuiskun täsmälleen sama show." Mutta onneksi bändejä riittää ja voi mennä katsomaan niitä, kenen keikalla on vielä hauskaa.

En kuitenkaan aio vain istua yksin kotona, joten mitä "normaalit" nuoret tekee? Käy baareissa? Joko vetämässä pään täyteen, mikä ei kai ole kovin tavoiteltava asia viikottain, tai bailaamassa kavereiden kanssa hyvän musiikin tahtiin, mitä taas itse harrastan keikoilla. Enkä muista, milloin olisin ollut yksin jollain keikalla, koska aina on jotain kavereita - puhumattakaan reissuista niiden kanssa pitkin Suomea.

Enköhän mä joskus rauhoitu ja pikkuhiljaa muutun epäinnokkaammaksi (se eturivissä pomppiminen alkaa oikeasti jo nolottaa, voisi kokeilla toista perspektiiviä joskus...) fanipojaksi, mutta varmaan löydän tieni jotain keikkaa katsomaan aina. Musiikki on parasta livenä, artistien toimintaa lavalla on hauska seurata ja huono tanssiminen on rennompaa, kun tietää ympärillä olevien katsovan lavalle eikä nauravan sinulle (not sure if that's true?)"

Hyvä päivitys, vaikka itse sanonkin ;) Olin vähän yllättynyt sen suosiosta ja "tsempeistä", että keep on doing what you love. Mutta niin olen jatkanut!

Hän laulaa kuin kuolisi huomenna ja eläisi tänään

Olavi Uusivirta, The Circus, 27.5.2017

Pääsykokeet on ohi! Siitä kirjoitan myöhemmin viikolla lisää, nyt keskityn niihin juhliin, mitä odotin eniten kaiken luku-urakan jälkeen: Olavi Uusivirran kiertueen päätöskeikka ennen kesälomaa (tai pääasiassa vuoden mittaista lomaa).

Koska kyseessä oli viimeinen (klubi)keikka ties kuinka pitkään aikaan, päätimme jonottaa ihan vanhan kaavan mukaan eli pari tuntia jo ulkona :D Ensimmäistä kertaa kavereideni eteen raahaamani Misha ei ollut kovin innoissaan suunnitelmasta sateessa, mutta a) The Circuksen edessä on katos ja b) minä halusin eturiviin hyppimään. Suvi oli leiponut porkkanakakun meille evääksi ja oli muutama kaljakin matkassa, niin sehän meni ihan piknikistä!
Yllätyin taas vähän, kun Olavilla on jo niin paljon faneja, että sen parin tunnin aikana jono tihkusateessa kasvoi useamman metrikymmenen mittaiseksi. Ei ilmeisesti oltu myöskään yliarvioitu omaa jonottamisaikaa, että oltiin ensimmäisten joukossa ;)

Illan lämppärinä toimi Ursus Factory. Bändi oli nimeltä tuttu ennestään, mutta ei soittanut mitään kelloja, vaikka yksi kappale lopulta kuulosti tutulta! Muuten sitä oli hankala kuvailla... niin hämmentävää keikkaa en ole pitkään aikaan nähnyt, mutta se oli erittäin viihdyttävää myös :D Rumpalilla oli enemmän ilmeitä kuin Heikki Kytölällä soittaessa, hänellä oli hame, minkä sisään näki vähän liian hyvin, paitsi hyppiessään jakkaran päällä samalla kun soitti. Kitaristilaulaja taas suolsi mitä omituisimpia tekstejä, mitkä välillä nauratti ja toisinaan vain kummastutti. Mutta selvästi heilläkin oli oma fanikuntansa yleisössä, vaikka toiminta vaikutti välillä yhtälailla vitsiltä kun koko keikka.

Olavi Uusivirta -show alkoi tyylikkäästi 20 minuuttia myöhässä, J. S. Bachin sävellyksellä Goldberg Vartations BWV988: Aria intronauhana. Bändi valui hiljakseltaan lavalle ja itse aristikin tuli kumartamaan. Sitten puskista lähti Auttakaa! ja ainakin meillä irtosi jalat maasta aika nopeasti. Olimme ulkona puhuneet, että toivottavasti keikka alkaa (ja muutenkin sisältää) jollain nopeatempoisella ja tulee sellainen biletyskeikka enemmän kuin slovareita. Ja alku oli todella lupaava, kun perään tuli Salmisaaren Salome ja Rakkautta ilmassa!
Settilista oli rakennettu todella hyvin. Se oli ensinnäkin neljässä osassa, joista ensimmäinen oli tuo aloitus, mihin tuli vielä muutama varma hitti, millä sai "tietämättömillekin" ihmisille fiiliksen kattoon - jos loistava live-esiintyminen ei vielä riittänyt ;)
Toiseen osioon oli sitten kerätty vanhempaa tuotantoa. Sininen kukka ja Sunnuntailapsi ovat vuoden ajan tehneet satunnaisia ilmestymisiä setteihin, mutta Löysäläisen laulua en ainakaan muista kuulleeni pitkään aikaan ja Niin kuin eilenkin tuli Tavastialla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Mutta sitten se tuli, Sydänmaa. Olavi spiikkasi, että se on hänestä hienoimpia biisejä, mikä vain jostain syystä on jäänyt aina soittamatta, vaikka ilmeisesti sitä aika paljon on toivottukin. Ainakin kun vilkuilin eturiviä molempiin suuntiin, niin hymyt olivat todella leveitä :D
Tästä rauhallisemmasta osiosta tuli vähän liiankin pitkä, kun kolmannen osion avasi Ne toiset ja Sokea perhonen, mutta ainakin jälkimmäinen kuuluu taas kategoriaan, ettei siitä oikeastaan voi sanoa mitään negatiivista. Niiden jälkeen oli vuorossa seuraava hittiputki ja vähän tanssittavampaa menoa, kuitenkin höystettynä esimerkiksi torvisektiolla ja Sibelius-lukion tyttökuorolla :) Olen joskus sanonut, että Reeperbahn on nykyään vähän tylsä, mutta tällä keraa se oli hieno!
Keikan tiesi lähtevän loppusuoralle, kun tuli niin monta "hyppimisbiisiä" putkeen, ettei meinannut kunto riittää... Tanssit vaikka et osaa, Ollaanko tämä kesä näin?, Tiet etäisyyksiin ja Kauneus sekoittaa mun pään - kaikki parhaat taas. Noista kappaleista on aina todella hankala kirjoittaa mitään, kun on keikalla niin hyvä fiilis, ettei liiemmin kiinnitä huomiota lavan tapahtumiin vaan "antaa mennä"... mutta Olavi kävi lähtentelemässä pari kertaa hymy korvissa ja Suvin ja Marikan vieressä bailaaminen (kun huomaa, että ollaan yhtä innoissamme tietyistä kappaleista ja reagoidaa aivan samalla tavalla) on aina todella kivaa.
Encoressa kuoro teki paluun ja esitettiin (muistaakseni ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin keikan kesällä 2015 jälkeen) Preeria! Sen jälkeen huusin vähäisen jäljellä olevan äänen pois: Viimeinen kesä ja Hän laulaa kuin kuolisi huomenna <3 Se ainoa biisi, mitä olin itsekseni toivonut, mutta ei kuulunut "normaalilla paikallaan" alkusetissä ja tuli sitten kuitenkin. Viimeisenä biisinä oli tietenkin Nuori ja kaunis ja se kesti varmaan tuplasti normaalia kauemmin, kun bändi ei halunnut lopettaa soittamista... mutta lopulta se tauko alkoi.

Keikan jälkeen painuttiin tiskille hakemaan juotavaa, koska 2,5 tuntia kestänyt keikka oli aiheuttanut aikamoisen janon... Käytiin vielä kiittämässä Pietaria, joka oli vastannut koko konsertin suunnittelusta ja onnistunut täydellisesti. Matkalla narikkaan ohitettiin paitamyynti ja siellähän se Olavikin lymysi, niin toivotimme vielä hyvää kesälomaa :) Toivottavasti törmätään taas pian!

Mieli samos metsiä, raaputin pulpettia, tutkin kämmenen viivoja

Heippahei!

En olekaan muutamaan viikkoon kirjoittanut enkä tammikuun jälkeen mitään "omasta elämästä", vaan noita keikkaseikkailuja :D Mutta syynä siihen on pääsykokeisiin lukeminen.

Hain lopulta Helsigin yliopistoon lukemaan taiteiden tutkimusta. Toinen vaihtoehto oli aiemmin mainitsemanikin suomen kielen opiskelu ja itse asiassa hain Tampereelle, mutta en ikinä mennyt pääsykokeisiin asti. Ajattelin, että kävisin katsomassa, millaisia pääsykokeet ylipäätänsä on - en ole ikinä vielä hakenut - mutta sitten päätin olla "tuhlaamatta" yhtä lukupäivää, kun en ollut edes opiskellut siihen.

Enkä siis jättänyt laiskuuttani lukematta, vaan päätin, että panostan tuohon taiteiden tutkimiseen enkä jaa huomiotani useampaan kokeeseen. En tiedä, onko mihinkään muihin aloihin samoja kirjoja, mutta jos yliopistot olisi ilmoittaneet pääsykoekirjat jo ennen haun päättymistä, olisi ollut mahdollista hakea useampaan ja lukea (edes osittain) samoilla kirjoilla niihin. 

Huhtikuun alkupäivinä sain ensimmäisen pääsykoekirjan ja siitä alkaen olen aamuisin (herättyäni, suunnittelemani vuorokausirytmi ei ole ihan pitänyt...) suunnannut kirjastoon lukemaan. Aika nopeasti huomasin, ettei mun keskittymiskyky ole yhtään parantunut entisestään, vaan ajatus harhautuu pienimmästäkin häiriöntekijästä... Aloin sitten jaksottamaan lyhyempiä lukupätkiä, että olen muutaman tunnin kirjastossa ja menen salille tai syömään ja sitten takaisin muutamaksi tunniksi lukemaan ja näin. Omasta mielestäni olen todella hyvin istunut kirjastossa kuitenkin - keskittyminen sitten vaihtelee päivästä riippuen.

Pääsykoekirjat on... en osaa päättää, mitä mieltä olen :D Kritiikin perusteet vaikutti ekoilla lukukerroilla ihan kauhealta, mutta nykyään olen löytänyt sieltä jo paljon juttuja, mitä lukee ihan mielenkiinnolla. Se on vaan kokonaisuutena ehkä vähän pitkäveteinen ja toistaa samoja asioita vähän eri muodoissa. Taide, kokemus ja maailma sen sijaan vaikutti ensilukemalta mielenkiintoisemmalta, mutta en enää ole varma.

Suurin ongelma tulee varmaan siitä, kun en tosiaan ole ikinä ollut pääsykokeissa. En mä tiedä, millaiset ne on? Joku pelotteli, että kannattaa osata kaikki henkilöt ja kuka sanoi mitä - no niitä en ainakaan osaa. Olen yrittänyt nyt päntätä kaikki kahden ja puolen vuosituhannen filosofit ja kriitikot päähän, mutta niitä on aika monta... ja jos osan nimistä muistankin, niin ainakin tekemiset menee sekaisin -.- Mutta vielä on viikko aikaa! Tämä kauan odotettu keväinen sää, niin ihana kun onkin, vähän vie ajatuksia jo liian pitkälle ja kesäsuunnitelmiin.

Enkä mä pelkästään nenä kiinni kirjassa ole kuitenkaan istunut...

Vappu on ollut jo monta vuotta ongelma, että mitä silloin pitää tehdä... (PMMP:n aikana oli helppoa, kun oli aina Nosturissa) Tänä vuonna sitä hankaloitti vielä päätökseni olla tipattomalla koko luku-urakka. Mutta se on sujunut tosi hyvin! En ole huhtikuun 8. päivän jälkeenkaan alkoholia, eikä toukokuussa ole tehnyt enää mielikään. Pääsiäinen ja tosiaan vappu oli vähän hankalia, kun koko muu tuttavapiirini joi :D

Alustava vappusuunnitelmani oli Jenni Vartiaisen keikka Tavastialla, mutta kuten aiemmin kirjoitin, meninkin jo lauantain (vappuaaton aaton) keikalle. Vappuaattona kun heräsin, niin Niko oli onneksi laittanut viestiä, että hänellä on pari lippua Sannin Kaivohuone-keikalle (eli kauppiksen bileisiin) ja siitä ne suunnitelmat selkeni. Kävin aluksi Lauralla ja Rollolla katsomassa kavereiden etkoja (onneksi ei tarvinnut "koko illaksi jäädä" tai olisi saattanut korkki aueta itselläkin ;D) ja mentiin sitten keikalle. Oli se sen vähän extrahintaisen lipun väärti! Kasmir oli feattamassa ja he vetivät ensimmäisellä levyllä olevan Kiinni-biisin! Olen kuullut sen muutamalla ensimmäisellä Sanni-keikalla joskus vuonna 2014 eikä sitä ole soitettu sen jälkeen. Myös Hank Solo oli paikalla ja Söpö tuli kokonaisena (Kasmirin säkeistöä ei yleensä ole vedetty, kun hän ei ole paikalla). Kotimatkakin meni kivasti, kun satuin Jessen kanssa samaan junaan, niin ei tarvinnut yksin katsoa örveltävää vappukansaa.

Pari viikkoa sitten perjantaina noin klo 22:30 Ville soitti, että hänellä on ylimääräinen lippu Ellinooran keikalle Tulisuudelmaan ja mun leffailta vaihtui aika extemporee keikkaillaksi. Taas :D Mutta se oli ihan hauskaa, pieni tuulettuminen kavereiden (ja hyvän livemusan) parissa tekee ihan hyvää päälle lukemisen ohella! ..tai sitten se vaan harhauttaa keskittymistä entisestään.

Tuon jälkeen en ole emää keikoille eksynyt! Huomenna tosin olisi Vesala Espan puistossa Marimekon kevätnäytöksissä soittamassa livenä - pakko häntä kai on mennä katsomaan, kun on ihan Jenkeistä asti tänne lentänyt esiintymään ;) Ja lauantaina Idän Kyläjuhlissa olisi Mira Luoti sekä Reino Nordin, mitkä kiinnostaisi myös, mutta pitää katsoa, kuinka monena päivänä viitsii häiritä lukemista, kun on enää viikko aikaa.

Sen sijaan leffoja olen käynyt katsomassa tämän parin kuukauden aikana enemmän kuin koko alkuvuonna. The Guardians of Galaxy 2, X-Men The Apocalypse ja Song to Song... viimeisin vaikutti synopsin perusteella tosi hyvältä, mutta osoittautui tosi pitkäveteiseksi: ei jatkoon. Nuo Marvel-leffat oli kuitenkin hyviä, jos tykkää supersankarielokuvista. Minä tykkäsin.

Kävin myös parturissa... laitan paremman kuvan, kun saan lisää kuvaajalta ;D

Nyt nukkumaan, että jaksaa aamulla avata kirjan.

Jere :)

On tammikuu, pitkä ja tipaton

Irina, Linnanmäki, 29.4.2017
Jenni Vartiainen, Tavastia, 29.4.2017

PMMP:llä oli perinteeksi muodostuneet vappukeikat Helsingin Nosturissa useita vuosia peräkkäin ja heidän lopetettua Jenni Vartiainen otti pariksi vappuaatoksi kruununperijän paikan. Itse kovana PMMP-fanina silloin uhosin, etten ikinä mene vappuna sinne katsomaan muita bändejä. Jennin jäätyä keikkatauolle syksyllä 2015, en ole edes seurannut, onko paikan ottanut joku uusi bändi vai kuoliko hyvä perinne.

Tänä vappuna Jenni päätti keikkataukonsa, suureksi onneksi, Tavastialla! Ensimmäinen keikka (29.4.) meni loppuun nopeammin kuin ehdin lippua ostamaan, mutta "onneksi" sain edellisenä päivänä kaverilta viestin, että hän on kipeänä ja luultavasti kauppaa lippunsa eteenpäin. 

Ennen Tavastialle suuntaamista kävin kuitenkin Linnanmäen avajaisissa tsemppaamassa Irinaa. He olivat esiintymässä, mutta sää oli siis aivan hirveä (satoi lunta) ja pelkäsin, ettei sinne mene kukaan. Lopulta meitä oli reilu 20 henkeä sadeviittoihin kääriytyineinä, eräällä miehellä tosin oli myös aurinkolasit!

Surullisista olosuhteista huolimatta keikka oli hyvä :) Ammattilaiset jaksoivat talvivaatteissaan soittaa vähäiselle yleisömäärälle kuitenkin tunnin verran ja keikalla kuultiin juuri ilmestyneeltä Seitsemän-albumilta aika hyvä kattaus. Vanhoja hittejä tietenkään unohtamatta, vaikka yleisölaulatus ei lähtenyt kovin lujaa. Oma suosikkini Miksi hänkin on täällä tuli myös, propsit siitä! Yhtään Vain elämää -kappaletta ei vielä kuultu, vaikka Irina itse vakuutti Petralle "viime viikolla" ottavansa hänen biisin settiin. Pitää ilmeisesti mennä johonkin klubikeikalle katsomaan ;)

Tavastialla oli jännittynyt tunnelma. Eturivi oli täynnä vannoutuneita Jenni Vartiaisen faneja, joiden yli puolentoista vuoden odotus keikkatauon ajalta vihdoin palkittaisiin.

Keikka alkoi lopulta varsin vapputunnelmaisella Maljalla. Vähän uutta sovitusta saanut ensimmäisen levyn menevin kappale sai loppuunmyydyn Tavastian bailaamaan heti alkuunsa. Itse olen tipattomalla ja näin vapun alla se tuntui entistä vaikeammalta, mutta kappale on auttamatta Jennin parhaimistoa ;)

Hänen musiikkia voisi pitää pääsääntöisesti aika hidastempoisena, mutta heti alkukeikasta tuli tanssittavia biisejä toisen perään; Mustaa kahvia, Selvästi päihtynyt, Eden... Tarkkaavaisimpien havaitsema, pieni alkukankeus pitkän tauon jälkeen katosi viimeistään Eikö kukaan voi meitä pelastaa -kappaleen aikana.

Jenni oli täydellisesti elementissään lavalla. En muista nähneeni häntä noin eläväisenä esiintymässä koskaan, artisti tanssi vallattomasti pitkin lavaa ja villitsi yleisöä mukaansa. Yleisöä, joka lauloi reilun tunnin mukana, kuin kappaleet olisivat heidän omia. Setin keskivaiheilla tulleet Suru on kunniavieras ja Minä sinua vaan saivat varsinkin hienon kuoron taustalleen. Pienen miinuksen voisi antaa siitä, että setti koostui lähinnä radiohiteistä, kun tuotantoa on kuitenkin kolmen albumillisen verran.

Ainoastaan yksi yleisölle tuntematon kappale soitettiin; ei vielä julkaistu Monologi sai ensiesityksensä. Kappale alkoi taustanauhalta tulevalla, monotonisella "jäkä jäkä jäkä jäkä" -jankutuksella, mikä toistui useasti myöhemminkin. Jenni itse kertoi kappaleen tarinan olevan hiljaisesta kodista, missä se toinen puhuu vaan "silleen vittumaisesti." Irselleni kappaleesta tuli todella paljon mieleen Antti Tuiskun viimeaikaiset paadipapiidipaadit. Hyvin erilainen teos kun Jennin aiempi tuotanto, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Ainakin tämä kertakuulemalta jätti paremman fiiliksen kuin Turvasanan ensikohtaaminen.

Loppukeikka oli sitten suurimpien hittien juhlaa, kun Ihmisten edessä ja En haluu kuolla tänä yönä laittoi Tavastian tanssimaan. Encoren alussa Jenni kertoi liikuttuneena, kuinka onnellinen on, että pystyy ylipäätään vetämään keikkoja taas, sillä vuosi sitten häneltä ei useampaan kuukauteen lähtenyt ääntä. Sen jälkeen laulettiin yhdessä Missä muruseni on ja keikan päätti lopulta paljon kysymyksiä herättänyt Turvasana.

Hengittäkää syvään, nyt on rakkautta ilmassa. Not.

Olavi Uusivirta, Virgin Oil Co., 22.4.2017

Keskityttyäni pääsykokeisiin koko huhtikuun, tuli aika lipsahtaa ja löysin itseni aluksi Lahdesta katsomassa Sannia ja seuraavana päivänä Virgin Oilista Olavi Uusivirran keikalta. Lämppärinä toimi Brian & Helvetin peruna, mutta en viitsi kirjoittaa siitä sen enempää, koska eturiviin ei kuulunut mitään muuta kuin kitara. Viimeisenä biisinä tuli Sanni-cover (Pojat) ja tajusin senkin vasta kopkop-kohdassa.

Ei minulla oikeastaan ole Olavin keikastakaan mitään ihmeellistä sanottavaa - se oli hyvä, niin kuin aina. Halusin tulla avautumaan tänne ihmisistä, jotka tunkevat itsensä, missä ei ole tilaa ja pilaa keikkakokemuksen kaikilta ympärillään olevilta.

Kuten ajoituksesta saattaa arvata; sellaisia oli lauantaina paikalla. Me olimme kavereiden kanssa oltu paikalla ajoissa ja menimme eturiviin, vielä tarkoituksella aika vasempaan laitaan. Vieren tuli pari aiemmiltakin Olavi-keikoilta mieleen jäänyttä tyttöä Savosta. Suvi ihan bondasi toisen kanssa, kun tämä venytteli pitäessään kaverilleen paikkaa, kun he hakivat lisää juotavaa. Heidän taakse ilmestyi ennen pari glitterin peittoista, vielä humalaisempaa, tyttöä ja näistä uusista tulokkaista ei tullut mukavaa kuvaa missään välissä.

Vähän ennen kuin keikka alkoi, toinen näistä glittertytöistä tunki Suvin ja Savon tyttöjen väliin. Eturivi oli aika tiivis ollut jo ennen sitä, niin keikan alkaessa siitä tuli ongelma, kun kenelläkään ei ollut enää tilaa. Suvi, muutenkin pieni ihminen, jäi vähän massan alle ja me vaihdettiin paikkoja, niin mä pääsin pitämään puolia.
On niin helppoo olla onnellinen -biisin aikana totesin, ettei se aina olekaan ja Rakkautta ilmassa tuntui huonolta vitsiltä. Tämä glittertyttö ei meinannyt pysyä pystyssä, mutta eturivistä ei lähtenyt kulumallakaan. Yritin työntää häntä pois ja se työnsi niitä savon tyttöjä, jotka kirkuivat raivosta ja työnsi takaisin. Näin se tilanne jatkui, kunnes järjestyksenvalvoja tuli uhkaamaan yksi kerrallaan heittää kaikki pihalle. Yritin selittää, missä on vika, mutta hän vain lähti pois ja katsoi tilannetta lavan sivusta loppukeikan. Terkut sinne, että työtkin voisi tehdä :)
No tilanne rauhoittui siitä kuitenkin, paitsi ne horjui päälle vahingossakin, kun oli niin kännissä. Onneksi sieltä tuli Elvis istuu oikealla ja Viimeinen kesä, niin kukaan ei yrittänyt hyppiä tai mitään ja uskalsin päästää irti lavasta, ilman että lensin perseelleni tönäsyjen voimasta. (Fanny fact: toinen glittertytöistä lensi ennen keikkaa vain humalan voimasta).
Pahin oli onneksi takana eikä loppukeikkana enää tarvinnut tapella. Silti oli vähän ahdas tunnelma ja näillä glittertytöillä oli pullollinen lisää glitteriä vielä mukana. Kun Kultaa hiuksissa loppui, ihan jokaista ihmistä muutaman metrin säteellä olisi voinut kutsua glitterpääksi. Minulla on edelleen hileitä siellä täällä ja on keskiviikko... olen käynyt kahdesti saunassakin sunnuntain jälkeen!

Keikasta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis lopulta! Tanssit vaikka et osaa, Tiet etäisyyksiin ja Kauneus sekoittaa mun pään vaikutti alkukeikasta aivan hirveältä putkelta, mutta lopulta pääsin itsekin bailaamaan :) Niiden aikana toinen savolaisista katosi eturivistä ja encoren ajaksi alkuperäiset glittertytöt pääsivät molemmat eteen.

Tilannetta puitiin vielä Olavin instagram-videon kommenteissa. Tässä on minun näkemys tapahtuneesta, voi korjata, jos kokee tilanteen menneen aivan erilailla :)

Tää on Hulluuden Highway!

Haloo Helsinki!, Saku Suurhall areena, 24.-25.3.2017

Kuten ihan ensimmäisissä päivityksissäni kerroin, olen seurannut Haloo Helsingin uraa sieltä ensimmäisestä levystä lähtien ja käynyt usein heidän keikoilla. Kun vuoden keikkatauon jälkeen ilmoitettiin paluukonsertista Tallinnassa, ostimme Rian kanssa liput samantien, vaikka ajatus taas areenakeikasta (ne on hienoja spektaakkeleja ja artisteille varmasti mieletön kokemus, mutta itse tykkään enemmän normaaleista, "hikisistä" klubikeikoista) ja niin suuresta rahan menosta ärsytti.
Kun ensimmäinen keikka oli loppuunvarattu, julkaistiin lisäkeikka - edelliselle päivälle. Mitä? Jos juuri sakuareenallinen (eli noin 10 000) ihmisiä ovat ostaneet/varanneet liput, matkat ja mahdollisesti hotellihuoneen päästäkseen Haloo Helsingin paluukeikalle Tallinnaan, miten he voi julkaista keikan edelliselle päivälle? Tähän kysymykseen en ole saanut vastausta, vaikka olen siitä reilu kolme kuukautta "meuhkannut".
Muutaman sattuman kautta meillä kuitenkin oli lopulta Rian kanssa perjantailaiva Tallinnaan, kaksi yötä hotellissa, kahdelle illalle keikkaliput ja paluumatka sunnuntaille. Minä halusin sille ensimmäiselle keikalle eikä saatu enää lauantain varausta peruttua, joten päätettiin mennä molemmille. Ja olin ihan tyytyväinen päätökseen, vaikka vähän olisin halunnut boikotoida koko tapahtumaa huonon järjestelyn jälkeen.

Perjantaina noin 19:45 seisoimme sitten Saku areenalla, keskellä eturiviä, kun DJ soitti Juice Leskisen Eesti (on my mind). Halli pimeni ja valokeila osoitti istumakatsomoon, missä bändin uusimmalla levylläkin soittava Tero Lindberg soitti oman kappaleensa introksi, kun bändi ilmestyi lavalle. Joulukuussa julkaistu Rakas aloitti kauan odotetun paluukeikan ja uusin hitti Hulluuden Highway sai ihmiset liikkeelle.
Kärpästen herra jatkoi keikkaa ennen kuin Elli spiikkasi ekaa kertaa. Bändistä ja artistin sanoista paistoi onnellisuus, kun "haloot on taas käynnissä." Sen verran täytyy hehkuttaa settilistaa, että uudelta levyltä oli valittu mielestäni juuri oikeat kappaleet, eikä tullut niitä muutamaa, mistä en pidä! Samoin kolme vanhaa ja "kulunuttua" hittiä (Kuule minua, Maailman toisella puolen ja Kuussa tuulee) oli nidottu potpuriksi. Halleluja soitettiin vain lauantaina, koska se oli "alkuperäinen pääpäivä" ja siinä vaiheessa annoin suurimman osan anteeksi.
Kuten on ennenkin todistettu, Haloo Helsinki! osaa järjestää hienon show'n ja nyt kun se oli viety Helsinkiä huomattavasti halvempaan paikkaa, Tallinnaan, niin lavasteet oli vielä hienommat. Isot screenit, paljon enemmän pommeja kuin Hartwall areenalla edellisillä keikoilla ja lavarakenteita, missä bändi pääsi pomppimaan. Lindberg kävi soittamassa trumpettiaan kesken konsertinkin, kun bändi vaihtoi vaatteita; Elli juoksenteli soihdun kanssa ympäri lavaa laulattaen yleisöä, poikien paukutellessa erilaisia rumpuja lavan takaosan korokkeilla ja muutamaan otteeseen bändi soitti kappaleiden välissä ihan soittamisen ilosta. Hieno kokonaisuus, mutta siitä puuttuu tietynlainen intiimiys, mikä niillä klubeilla on.
Oh no let's go'hun Ellillä, Jerellä ja Leolla oli selvästi suunniteltu koreografia. En ole vielä päättänyt, oliko se hauska vai tyhmä, mutta ainakin se nauratti... samoin kun se, että Elli lauloi kumpanakin päivänä jokaisen "Nyt mä irtaannun / hetken maailma on mun ..." -kohdan väärin :D Hän sekoili todella paljon sanoissa pitkin viikonloppua, niin uusissa kuin vanhoissakin kappaleissa. Esimerksiki Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan -biisin ensimmäisen säkeistön loppu ("ja sen kerran se mulle tapahtui") muuttui molempina päivinä epäselvään lauseeseen äänen kuulemisesta.
Ihan ensimmäisiltä levyiltä soitettiin vain Perjantaina ja se omistettiinkin koko kymmenen vuotta mukana olleille faneille ja tukijoukoille. Jäin miettimään, että olen itse tainnut kuulla sen viimeksi vuonna 2013, eli ihan kiva yllätys! Samoin kuin oma suosikkini uudelta levyltä: Saatanan zen! Toivottavasti sitä soitetaan vielä pitkään, se nimenomaan muistuttaa tyyliltään niitä ensimmäisen levyn rokimpia biisejä, mistä alunperin innostuin.
Keikat päätti Beibi. Iso Haloo Helsinki! -logo paloi yhtä hymyä olevan bändin takana, kun he kiittelivät Tallinnaan asti matkustaneita ihmisiä. Kaksi hienoa konserttia, eikä haittaa yhtään, että olin molemmilla, mutta vähän ihmettelen, ettei sieltä jäänyt samanlaista paloa päästä pian uudelleen heidän keikalle kuin aina ennen. Muutaman viikon klubikietue pitkin Suomea alkaa ensi viikolla ja minulla ei ole lippua yhdellekään (koska Helsingissä ei ole keikkaa) enkä varmaan yritäkään enää hankkia. Kesän festareilla sitten :)

Mutta menkää te muut, jotka ette olleet Tallinnassa (tai vaikka olisittekin olleet); bändi on mielettömässä iskussa ja uusi levy toimii keikoilla vielä paremmin!

Biisilista:

Rakas

Hulluuden Highway

Kärpästen herra

Potpuri (Kuule minua, Kuussa tuulee, Maailman toisella puolen)

Kiitos ei ole kirosana

Rakasta mua nyt

Perjantaina

Maailma on tehty meitä varten

Jos mun pokka pettää

Saatanan zen

Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan

Vihaan kyllästynyt

Halleluja (vain lauantaina!)

Vapaus käteen jää

Oh no let's go

Huuda!

---

Hei haloo

Pulp Fiction

Beibi

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005142974.html

Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas

Ellinoora, 17.3.2016-18.3.2017

Siitä on aika tarkalleen vuosi, kun näin ensimmäistä kertaa Ellinooran keikan. Tavastian Uuden polven illassa maaliskuussa 2016 esiintyi Ellinooran lisäksi Elias Gould. Klubi ei ollut mitenkään täynnä, vaikka ei kummankaan artistin tarvinnut tyhjälle salille esiintyä. Illan päättäneellä Ellinooralla oli huomattasti isompi yleisö, mutta myös kokonainen bändi ja enemmän julkaistuja kappaleita.
Kolme kuukautta aiemmin, uudenvuoden juhlamissa, olimme kuunnelleet kaveriporukan kanssa Carrie-hittiä koko ratikkamatkan baariin. Ja loppuneen vuoden aikana oli ilmestyneet myös ensisingle Ei hävittävää ja (oma suosikkini) Minä elän.
Juuri ennen Tavastia-keikkaa julkaistiin vielä Leijonakuningas, mistä voi nyt vuotta myöhemmin sanoa tulleen ehkä isoin hitti tähän mennessä. Keikalla kuultiin vielä paljon silloin julkaisemattomiakin kappaleita - en ole varma, olisiko ollut jopa sellaisia, mitkä ei päässeet levylle asti.

Ensimmäinen levy julkaistiin vasta syyskuussa ja sitä ennen Ellinoora ehti julkaista kesähitin Rakkauden kesä sekä koskettavan Elefantin painon. Molemmat kappaleet raikasivat myös kesällä muun muassa Ruisrockin Rantalavalla. Siis kolme kuukautta ennen levyn julkaisua, koko festivaalin ensimmäisenä esiintyjänä perjantai-iltapäivänä ja siellä oikeasti oli ihmisiä katsomassa! Minä mukaanlukien.

Levyn julkaisupäivänä Helsingin Fredrikinkadun Levykauppa Äx oli pullollaan ihmisiä, kun Ellinoora ja säveltäjä-kitaristi Samuli Sirviö olivat soittamassa muutaman kappaleen. Itse tulin suoraan töistä, viisi minuuttia keikan alettua ja piti oikeasti taistella mahtuakseni sisään :)
Kuukautta myöhemmin palattiin Tavastialle, virallisille levynjulkkareille. En muista, oliko klubi loppuunmyyty vai ei, mutta ainakin todella lähellä. Ja keikka oli pirun hyvä.

The Circuksen keikasta tuli minulle 10. Ellinoora-keikka ja tämän suuren merkkipaalun lisäksi artisti itse oli hehkuttanut keikkaa etukäteen todella paljon. Eikä ihme, kuten olen täällä ennenkin todennut, The Circus on Helsingin isoin klubi.
Henkilökohtaisesti vähän ihmettelin, että heille oli buukattu keikka sinne, koska ylös listaamistani asioista huolimatta; Ellinoora on julkaissut debyyttilevynsä vasta puoli vuotta sitten. Ja kyllä se näkyi, koska yli tuplasti Tavastiaa isompaa paikkaa ei voinut haaveillakaan loppuunmyydyksi, vaikka ihmisiä olikin.

Ison keikan meininkiä tuli lämppäristä, Kauriinmetsästäjät avasivat illan (itse ehdin paikalle vasta setin ehkä puolivälissä). Lava oli koristeltu samoilla jouluvaloilla kun levynjulkkareissa ja bändi oli panostanut ulkonäköön vähintäänkin glittermeikeillä.
Keikan aloitti levyn aloitusraita Kahleet ja seuraavana soitettu Carrie sai ihmisiä laulamaan mukana, Pidän sinusta sellaisena kuin olet vähän jopa tanssimaan. Settilista mukaili aika pitkälle Espoossa ollutta, edelleenkin Ei hävittävää loisti poissaolollaan. Se oli minusta vähän ihmeellistä, ettei he soittaneet edes koko levyä, sillä keikka ei kestänyt tuntiakaan ja sen etukäteishehkutuksen jälkeen olisin odottanut vähän enemmän.
Olavi-Cover oli jätetty pois, mutta Topi Sahan Paskainen sydän ja JVG:n Sitä säät mitä tilaat tulivat. Jälkimmäisestä haluan nostaa uudestaan hattua Ellinooralle, että hän "räppää" biisin läpi. Lisäksi encoreen oli lisätty Anssi Kela & Isot biisit -ohjelmassa esitettävä Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta. Olin kyseisen jakson kuvauksissa lokakuussa ja aika ei ollut päässyt kultaamaan muistoja - versio on ihan timanttinen!
Yölaulu oli tehnyt paluun settiin, ilmeisesti eturivin tyttöjen toiveesta. Ainakin Ellinoora spiikkasi sen toivebiisiksi ja katsoi kiljuvaan eturiviin sanoessaan, että toivoo heidän auttavan sitten laulamisessa. Leijonakuningas oli viimeinen biisi ja sen aikana katsellessä pähkinöinä olevaa yleisöä mietin, että on vuodessa edetty aika hurja matka.

Jännityksellä odotan, tuoko kesä jo festareiden päälavoja tullessaan! Uutta musiikiakin on kuulemma tekeillä :)

This is the rhythm of the night

Bastille, Helsingin jäähalli, 8.3.2017

Joulukuussa Tallinnan-risteilyllä huomasin Rimi-marketissa mainokset, että Bastille esiintyy Saku areenalla maaliskuussa. Olin jo laittamassa Rinalle viestiä, että alapa katsomaan risteilyjä, kun huomasin Facebookissa YleX:n artikkelin "Bastille saapuu maaliskuussa Suomeen!" :D Parempi niin, vaikka ehdin niissä minuuteissa jo suunnitella, että hyvä, niin pääsee tsekkaamaan suorimman juoksureitin eturiviin Haloo Helsingin paluukeikkoja varten. Lol.

Eli Bastille tuli Suomeen! Onhan he useampaan otteeseen jo olleet, kerran olimme jopa samaan aikaan Ruisrockissa, mutta joku suomalainen bändi (minkä varmaan olin nähnyt jo noin sata kertaa) kiilasi prioriteeteissani edelle silloin. Tuo tapaus on vähän harmittanut jälkikäteen, onneksi nyt tuli uusi tilaisuus!

Keikka järjestettiin tosiaan Helsingin Jäähallin Black boxissa eli katsomot oli peitetty mustilla verhoilla ja permantoi oli "iso klubi".
Innokkaimmat Bastille-fanit olivat jonottaneet ilmeisesti yön yli Jäähallin pihalla, ainakin siellä oli muutama teltta ja enemmänkin makuupusseja. Jonosta ei ollut tietoakaan, sillä ihmiset olivat epämääräisenä massana ovien edessä ja ensimmäiset yrittivät organisoida takanaan oleviaan järjestykseen. Ei onnistunut.

Lämppärinä toimi myöskin britannialainen Matt Wills. Hän säesti itse itseään kitaralla ja oli sympaattinen, söpö jätkä, mutta soitti vähän liian pitkään niin rauhallista musiikkia. Taitava kaveri ja spiikit oli ihan hauskoja, mutta keikka olisi varmaan toiminut bändin kanssa paremmin siinä tilanteessa.

Itse Bastille aloitti noin 20 minuuttia myöhässä ilmoitetusta aikantaulusta ja Send Them Off! oli ensimmäinen biisi. Olen kuunnellut bändin musiikkia nyt muutaman vuoden (oikeastaan siitä Ruisrockista lähtien...), mutta en silti jotenkin tiedä biisien nimiä. Tunsin kyllä kaikki keikalla tulleet kappaleet ja osasin sanat, mutta en silti tiedä, mitä tuli tai missä järjestyksessä. Tietysti suurimmat hitit kuten Bad Blood ja Of the Night ovat jääneet nimien kanssa mieleen ja esimerkiksi Powerissa, Two evilissa sekä Blamessa kappaleiden nimiä hoetaan niin usein, ettei voi jäädä epäselväksi ;)
Bastille on ihan mielettömän hyvä livebändi! Dan juoksi ympäri lavaa ja muutamaan otteeseen yleisönkin joukossa, spiikkaili hassuja ja sai pidettyä yleisön otteessaan. Ja vaikka muut jäsenet olivat soittimiensa puolesta aika sidottuja paikoilleen, oma huomioni kiinnittyi heihinkin usein, varsinkin koskettimissa (ym. soittimassa) olevia Kylea ja Charlieta oli hauska seurata. Näkyi, että koko ryhmö nautti esiintymisestä ja taisi tykätä olla Suomessakin. Suomalaiset osasivat myös ilakoida keikalla aika hyvin, vaikkei saanut edes olla kaljaa!
Keikan lopulla Dan jo paljasti, että Ruisrockissa mahdollisesti nähdään, vaikka itse festari julkaisi sen vasta seuraavana päivänä :D Tuli sieltä pari suomenkielistä sanaakin illan aikana, mutta myös vakavampaa juttua, mm. lyhyt puhe maailman tilanteesta ja Donald Trumpista. Yleisöstä lentänyt sateenkaarilippu pystytettiin koskettimiin loppukeikaksi ja tilanne pysyi kepeänä. Viimeisnä biisinä tuli tietenkin ehkä yhtyeen suurin hitti Pompeii.

Hyvä keikka, hyvä fiilis, kesällä Ruisrock!

Joko minä olen hullu, tai kaikki muut ovat hulluja

Miro Palokallio, On the Rocks, 23.2.2017

Olavi Uusivirta, Tavastia, 24.2.2017

Ellinoora, O'Learys, 25.2.2017

Marika pyysi seurakseen torstaina katsomaan Miro Palokallion keikkaa On the Rocksiin. Lippu ei maksanut montaa euroa ja mulla oli perjataina vapaapäivää, niin siitä sain hyvän syyn juoda lasillisen viiniä. Siellä olisi ollut lämppärikin (tai toinen bändi soittamassa, en tiedä, oliko heillä mitään arvojärjestystä), mutta ei ehditty vielä siiheksi. Kaverimme Aino ja Anna toi mun synttärilahjan siihen baarin ulkopuolelle ja jäätiin autoon juoruamaan :D

Olen nähnyt Mirolta muutaman keikan - pari kertaa Sallan ja Miron matka maailman ympäri "lämppäämässä" PMMP:tä ja pari kertaa tämän sooloprojektin "lämppäämässä" Olavia. Nämä Olavi-keikat olivat viime syksynä ja hauska huomata, että nyt kolmatta kertaa kuullessa aika monet kappaleet olivat jo tuttuja. Osasin jopa sanoja sieltä täältä. Suosikkibiisiäni (nimeä en tiedä), missä lauletaan jotain "Mä lähdin yksin matkalle maailman ympäri ja sinä jäit Helsinkiin", ei kuitenkaan soitettu! Eikä Peiliä, mikä on cover aiemmalta bändiltä ja kappaleessa vieraileva Mira Luoti on soittanut sitä myös omilla keikoillaan. Jokin toinen SJMMMY-biisi tuli encorena, muuten setti sisälsi bändin omia ja Facebook-eventin mukaan "vain hyviä" biisejä. Noh paras näistä kolmesta keikasta se oli ja tykkään heidän hioutuvasta ryhmädynamiikasta. Sopivasti piikittelyä minun makuun ;)

Perjantaina oli vuorossa Olavi Uusivirta Tavastialla. Tapojeni mukaan olin myöhässä jokaisella osa-alueella aikataulustani, mutta ehdin ihan ajoissa paikalle! Eli jo ennen ovien aukaisua. Jonottamassa oli parin kaverini lisäksi muitakin "tuttuja naamoja" Olavin keikoilta ja mun mielestä on kivaa, että hänellekin on muodostunut sellainen truefani-joukko. Tai itse ainakaan en vielä ennen viime vuotta noin aktiivista faneja ollut havainnut.

Toisaalta itselläni taitaa olla sama leima, koska kirmatessani Tavastian sisäoville Roka, Olavin paitamyyjä, käveli vastaan ja heitti jotain "Täällä taas! Mistä päin oot?" - viitaten varmaan edellisen viikon Turku-retkeen… ;-D

Jos minä olin myöhässä, niin taisi olla bändikin. Soundcheck jatkui vaikka kuinka kauan ihmisten päästyä sisälle, salin ovien vielä ollessa kiinni. Sieltä kuului kivoja maistiaisia tulevasta - sekä En tiedä mitä menetän jos nyt jään, mitä ei lopulta keikalla soitettu. Eturivissä seistessämme Timo ja Jaakko kävi vielä virittämässä soittimia, se siitä rock-tähteyden glamourista.

Keikan aloitti Olet elossa ja heti ensi tahdeista tuntui, että tästä tulee hyvä. Hän laulaa kuin kuolisi huomenna lähti perään, mikä on suurimpia keikkasuosikkejani! Se kappale oli ensimmäinen julkaisu innostuttuani todella Olavin musiikista ja siihen kiteytyy paljon muistoja ajalta. Toinen suosikkini samalta kesältä tuli vain muutamaa biisiä myöhemmin, 360°. Molemmat kuuluu ikävään "hyviä biisejä, mitä soitetaan liian harvoin" -kategoriaan.

Tavastiasta puhutaan usein Helsingin (tai koko Suomen) legendaarisimpana klubina ja katsojankin näkökulmasta siellä on usein todella hyviä keikkoja. Ehkä siihen vaikuttaa, että artistit yrittävät tuoda aina jotain spesiaalia. Omasta mielestä Olavin porukka on ehkä vähän kompastellut siinä viimeisimpien Tavastia-keikkojen kanssa - on tuotu ehkä turhia asioita lavalle (kuten Henrik Illikainen ilman mitään funktioita) tai soitettu mun mielestä vääriä "harvinaisuuksia." Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin täydellistä: Niin kuin eilenkin Jiri-serkun kanssa, Minä olen hullu ensimmäistä kertaa Timon liityttyä bändiin, sekä uusinta Vuoden rocklevy -emma-patsaan antamisesta, sillä Olavi ei päässyt itse gaalaan paikalle :)

Olavi on sanonut jossain haastattelussa, että he päättivät aikoinaan tulla Suomen kovimmaksi livenbändiksi ja minun mielestä siellä aletaan olla. Bändin yhteistyö sujuu moitteettomasti, mutta se ei näytä käsikirjoitetulta, yleisö syö Olavin kädestä (mm. loppuunmyyty Tavastia soittamassa kuvitteellisia rytmimunia) ja kunto kestää soittaa kaksituntisia keikkoja. Petrattavaa voisi olla vielä settilistan järjestyksen tekemisessä, koska monta slovaria putkeen noin pitkällä keikalla käy tylsistyttämään.

Kultaa hiuksissa oli unohdettu kirjoittaa biisilistaan. Olavi oli spiikkaamassa Ollaanko tämä kesä näin? -rallatusta, kun tajusi virheen ja muutti suunnitelmaa lennosta. Jiri-serkkua pyydettiin mukaan uudestaan, mutta tämä ei ollut pysynyt perässä, mitä sieltä olikaan tulossa. Eikä lopulta tullut, kun ei osaa kappaletta :-D Juuri tämä spontanisuus on se, mistä livekeikkojen minusta pitäisi koostua - jotenkin hillityissä määrin tietenkin.

Biisilista:

Olet elossa

Hän laulaa kuin kuolisi huomenna

Rakkautta ilmassa

On niin helppoo olla onnellinen

360°

Auttakaa!

Niin kuin eilenkin

Sunnuntailapsi

Reeperbahn

Minä olen hullu

Sininen kukka

Tanssit vaikka et osaa

Kultaa hiuksissa

Ollaanko tämä kesä näin?

Tiet etäisyyksiin

Kauneus sekoittaa mun pään

---

Tahdonko kuitenkin sut takaisin?

Toton Africa

Viimeinen kesä

---

Paperisiivet

Nuori ja kaunis

Keikan jälkeen jäätiin vielä katselemaan Tavastian menoa ja tuli puheeksi Ellinooran keikka Sellon O'Learysissa seuraavana päivänä. Jäätiin kukin tahollaan yön yli miettimään, jos lähdettäisiin vielä kolmatta päivää keikalle... ja niin lauantaina matkalla iltavuoroon ostin lipun.

Teen pidemmän kirjoituksen Ellinoorasta muutaman viikon päästä, kun on tarkoitus mennä katsomaan hänen suuresti mainostamaa The Circus -keikkaa.

O'Learys ei ensisilmäyksellä vaikuttanut lainkaan hyvältä paikalta keikalle (sporttibaari ja kyseessä oli ensimmäinen siellä järjestetty keikka), mutta yllättävän onnistunut se oli! Tietysti suurin kunnia bändille, ammattilaiset osaa ;) Settilistaa oli muutettu sitten viimenäkemän, mikä oli ihan virkistävää! Uusia covereita oli SuomiLovea varten versioitu Topi Sahan Paskainen sydän ja JVG:n kanssa Ellinooran tekemä Sitä säät mitä tilaat, missä täytyy hehkuttaa: hän veti itse koko kappaleen! Olihan se vähän lauluräppiä, mutta iso arvostus, ettei Jaren ja VilleGallen osuudet tulleet mistään taustanauhalta. Siinä on toinen asia, mistä pidän livemusiikissa: taitavat muusikot.

Katson kuinka ne toiset tanssii

Olavi Uusivirta, Sellosali, 8.2.2017

Olavi Uusivirta, Dynamo, 17.2.2017

Ajatus Olavi Uusivirrasta konserttisalin loisteessa ja seuraavalla viikolla pienellä, hikisellä klubilla oli liian houkutteleva jättää testaamatta. Lisäksi Olavi varmisti kevätkiertueen julkaisun yhteydessä jäävänsä sen jälkeen keikkatauolle, eli nyt pitää käydä katsomassa jo varastoon :P Sellosaliin olimme hommanneet liput "kotikenttäedun" nimissä jo aiemmin, mutta päätös ajaa Dynamoon tuli noiden edellä mainittujen syiden lisäksi vielä siitä, ettei roadtrip Turkuun ole vielä ikinä meidän kaveriporukalla paljastunut huonoksi ideaksi! Ja kivaa oli taas.

Tykkään siitä, kun bändit hyödyntää Suomen erilaisia keikkapaikkoja. Siinä missä Sellosalissa oli hiljaista ja pimeää, kun Timo Kämäräinen asteli isolle lavalle valokeilassa ja istuutui pianon ääreen pimputtelemaan alkusoittoa ilman mitään kiirettä, Dynamossa koko bändi joutui taistelemaan tiensä peränurkassa olevalle pienelle lavalle mölyävän yleisön läpi ja vielä kovempi ääni tuli dj:n laitteista.
Sellosalin ensimmäinen kappale oli uusimman Olavi-levyn avausraita Toton Africa ja bändi ilmestyi sen aikana lavalle teatraalisesti yksitellen. Dynamossa homma räjähti Minä olen hullu -albumilta löytyvällä Tyhjiä sanoja -biisillä ja jatkui rock-henkisemmillä Nukketalo palaa ja Olen elossa, kun konserttisalin alkusetti meni rauhallisemmin uudella tuotannolla.

Sellosalissa vallitsi rauhallisuuden tunne. Ihmiset istuivat penkeillään, bändi soitti hyvää musiikkia ja kappaleiden väleillä Olavilla ei ollut mikään kiire, vaan hän otti aikansa ja kertoi tarinoita - niitä kuultiin kappaleiden synnystä Jaakon valmistumiseen teologian maisteriksi. Onnittelut siitä!
Dynamossakaan ei vauhdikkaan alun jälkeen ollut niin nopeatempoinen ja hikinen keikka, kun olin odottanut. Rauhallisempia lauluja oli tiputeltu tasaamaan tunnelmaa ehkä vähän liian tiuhaan. Settilistasta ei kuitenkaan ole mitään valittamista, sieltä löytyi mm. Sunnuntailapsi, Kolumbus ja Me ei kuolla koskaan! Ainoastaan olisin toivonut kuulevani vielä Syntymäpäivän, kun olimme Sellosalissa keikan jälkeen sitä toivoneet Turun settiin, vedoten mulla juuri olleeseen merkkipäivään. Mutta ehkä artistilla oli viikon aikana ollut tärkeämpiäkin asioita mielessä ;)

Itsellä ei Sellosaliin lähtiessä ollut sellainen "keikkafiilis" ollenkaan... väsytti työpäivän jälkeen ja muutama muukin asia stressasi. Mutta se oli ehkä juuri oikeanlainen keikka siihen hetkeen; sai ikään kuin käynnistyä pikkuhiljaa. Setissä oli todella vähän soitettja kappaleita, kuten Ne toiset ja Huomenna hän tulee, mitkä muun muassa aiheutti mielettömästi kylmiä väreitä ja lopulta oli ihan valmis nousemaan viimisien biisien ajaksi ylös Olavi kehottaessa. Tanssit vaikka et osaa, Tiet etäisyyksiin ja Kauneus sekoittaa mun pään - ei niitä voisi istualteen kuunnella. Aika paljon ihmisiä juoksi myös lavan eteen pomppimaan, mutta meillä oli niin loistavat paikat viidennellä rivillä, että näki varmaan paremmin :)

Olavi Uusivirtra @ Sellosali, 8.2.2017

Varjo-Ruisrock-kaverit Dynamossa 17.2.2017

Heittäydy täysii, mitä ikinä teetkin ja elä nyt, missä ikinä meetkin

SANNI, Tavastia, 10.-11.2.2017 

Robin, The Circus, 11.2.2017

SANNIlla oli viikonloppuna kaksi loppuunmyytyä keikkaa Tavastialla. Ei huono tilanne, alle kaksi kuukautta sitten oli loppuunmyyty keikka The Circuksessa, Helsingin suurimmalla klubilla ja vain kauppakeskus Kampin toisella puolella. Mutta kysyntää selvästi riittää ja itsekin olin kaikilla kolmella keikalla ;)
Alunperin ei ollut tarkoitus mennä kuin toiselle Tavastialle, mutta se joulukuinen Circus-keikka oli niin hyvä (myös bändin omien sanojen mukaan parhaita, ellei jopa paras keikka) ja useampi kaverini halusi eri päivinä sinne, niin "uhrauduin" seuraksi molemmille. Salaa olin aivan innoissani, koska kaksi iltaa putkeen hyviä keikkoja on aina hyvä idea!

Ensimmäisenä iltana menimme Rinan kanssa eturiviin fanittamaan. Toisena päivänä sitten "en kehdannut" mennä uudestaan ja suuntasin klubin toiseksi parhaalle paikalle katsoa keikkoja - portaille. Lauantaina paikalla oli todella paljon kavereita ja myöhemmin huomasin, että kolmea yksittäistä ihmistä lukuunottamatta tunsin kaikki portailla keikkaa katsovat ihmiset. Eikä se ollut edes suunniteltu juttu (kaikkien kesken), että ollaan yhdessä :D

Itse keikat alkoivat uudella intronauhalla ja ensimmäinen biisi oli Prinsessoja ja astronautteja. Henkilökohtaisesti en sen kappaleen myötä vielä kiinnostunut Sannin musiikista enkä ole siitä myöhemminkään suuremmin innostunut, mutta kyllä sillä sai ihmiset hyvin liikkeelle alkusta lähtien! Silti vähän haikailin syksyn Koti-ikävä-aloitusta :/
Keikka jatkui bilemeiningillä, Pojat ja Söpö (lauantaina se oli siirretty myöhemmäksi ja hyvä niin; toimii paremmin jengin lämmettyä). Jos mä oon oikee oli muokattu takaisin levyversioksi vuosien yleisölaulatuksen jälkeen ja sitten tuli yllätys: Utopiaa! Tietämäöttömille (mm. Rina oli sellainen); se on Sannin ensimmäiseltä levyltä löytyvä kappale, mitä olen usein ehdottanut, jos Sanni on Facebookissa/Snapchatissa kysellyt toivebiisejä keikoille. Perjantaina se tuli, oli mahtavaa ja lauantaina ei enää kuulunut :D

Settilistalta löytyi todella paljon uusia kappaleita, mitä itse ainakin halusinkin kuulla. Oo se kun oot, Mörköjä (jee, sitä ei syksyllä vielä paljoa soitettu!), Moukari, Vahinko... Toinen vanhemman tuotannon yllätys oli akustisessa osuudessa, kun Sanni jäi yksin akustisen kitaran kanssa soittamaan Me ei olla enää me -hitin ja sen jälkeen Mitä jos ne näkee <3 Mielestäni on aina hyvä, jos keikoilla soitetaan jotain, mikä ei kuulu koko ajan radiossa - ja tuo on muutenkin ihana biisi!
Cheek tuli vierailemaan Ku Kanye Kanyeessa! Näin oli myös The Circuksessa, mutta silloin oli myös Maija vierailemassa Ei:n aikana ja Tavastialla ei näkynyt, niin en osannut odottaa tätäkään. Kappaleen jälkeen he veti vielä Cheekin Flexaa-biisin, missä Sanni (ja VilleGalle) on mukana.

"Viimeiseksi kappaleeksi" oli jätetty SANNI, mikä on oma suosikkini kyseiseltä levyltä. Ja encoren ensimmäisenä biisinä sai live-ensisoittonsa Sinkku! Kappale toimi paremmin livenä kuin levyllä, en olisi skipannut niin kuin yleensä Spotifyta kuunnellessa ;) Ihan viimeisenä kuultiin 2080-luvulla ja perjantaina 1-vuotis syntymäpäivääkin viettänyt Että mitähän vittua.

Perjantaina jäimme Rinan kanssa baaritiskin kautta vielä istumaan ja kävin kiittelemässä Sakuja keikasta (ja Utopiasta). Lauantaina meillä oli Marikan kanssa paljon kovempi kiire, kun (käytyämme jo ennen keikkaa tiskillä) keksimme juosta The Circukseen katsomaan vielä Robinia :D Hommasin molemmille Facebook-eventistä liput, kun jotkut eivät päässeetkään ja myivät omansa tarpeeksi halvalla eteenpäin. Oltiin baarissa noin varttia ennen ilmoitettua showtimea, mutta kyllä se ainakin toiset 15 minuuttia myöhästyi.

Lopulta keikka alkoi ja sehän oli Parasta just nyt ;) Robinin setti oli aika hittipainotteinen, mutta toisaalta ne on kaikki hyviä! Meillä oli hyvä meininki, onhan se sellaista bilemusaa, mitä fiilistellä. Päästiin noin kuudenteen riviin, vasempaan reunaan ja oli aika hyvä näköyhteys lavalle. Keikan jälkeen toinen kitaristeista käveli ohi ja kehui meidän biletystä, että siitä sai kuulemma hyvin energiaa... hassua, kun minusta se on toiste päin :)
Hassua, kun Sannin keikasta tuli noin paljon asiaa, mutta Robinista en keksi mitään järkevää... joko tilanteeseen vaikuttaa alkoholi tai että Sannin keikan näki kahdesti. Jotain aitoo, Milloin nään sut uudestaan ja Miten eskimot suutelee jäi parhaimpina mieleen... Ne on uusimpia ja ehkä "aikuisimpia" Robinin biisejä. Sua varten kuuluu samaan kategoriaan :) Frontside Ollie, Boom Kah ja Kesärenkaat on tietenkin livebiiseinä parhaita. Tykkään kyllä, ei voi muuta sanoa!

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys

Apulanta, Helsingin Jäähalli, 21.1.2017

Apulanta on järkälemäinen suomirock-bändi. Itse olen sitä oppinut pienenä kuuntelemaan, kun se soi autossa usein. Ja festareita kiertäessä on tullut parikymmentä kertaa vastaan ja välillä olen käynyt klubeillakin katsomassa. Kaksi vuotta sitten ensimmäiset areenakeikat Barona-areenalla menivät minulta sivu suun, kun olin Itävallassa niiden aikaan, mutta nyt oli vuorossa pääpäivä Helsingin Jäähallissa.

Apulanta on aloittanut uransa jo ennen minun syntymää ja itse tutustuin bändiin vasta Hiekka-levyn aikaan (2003, Jere 7 vuotta, äitin kanssa kuunneltiin autossa :D). Sen jälkeen tulleet Kiila ja Eikö vielä ole edes ilta -albumit ovatkin mielestäni bändin parhaat. Sen takia Jäähallissa soitetut Pala siitä ja Vauriot olivat yksiä illan kohokohtia, kun niitä ei ole keikoilla aikoihin soitettukaan.

Lähes kolmetuntinen show oli "jaettu osiin" ja ensimmäinen kolmannes sisälsi vanhoja biisejä, mitä bändin omien sanojen mukaan "ei tunne kun Matomontussa olijat" (Myös permanto oli siis jaettu ison lukan meiningin tyyliin; lavan eteen oli aidattu oma alue, mihin tosifanit voi ostaa ns. varmat eturivipaikat). Suurin osa niistä kappaleista oli julkaistu minun ollessa vielä taaperoiässä, niin ne eivät olleet kaikista tutuimpia ja tärkeimpiä bändin tuotannosta. Silti lukuisien festarikeikkojen jälkeen oli virkistävää kuulla keikoilla muitakin kappaleita kuin hitit!

Bändin huomasi nauttivan tilanteesta suunnattomasti. Toni ja Sipe kyselivät useampaan otteeseen toisiltaan, miltä nyt tuntuu ja kertoivat, että oli helvetin hienoa olla siellä sekä kun Jäähalli oli täynnä ihmisiä. Kerrankin itse en kiinnittänyt juurikaan huomiota muuhun yleisöön - lavalla tapahtui niin paljon ja oli ihan mahtavaa fiilistellä Apulantaa pitkästä aikaa. Olin itse Matomontussa, eturivissä ja sille varattu alue oli todella iso ihmismäärään verrattuna, niin ei tuntunut minkäänlaista tungosta ja senkin puolesta oli todella hyvä keikka. Loppu permannosta näytti ainakin ahtaammalta, mutta en osaa sanoa, oliko siellä tukalammat oltavat vai yhtälailla tilaa nauttia.

Keikan edetessä radiosta tutut kappaleet alkoivat muodostaa settiä, mutta koska kyseessä oli Tuplapyssy-keikat Jäähallissa, ei lavalla ollut vain kolme ukkoa vetämässä. Ensinnäkin lavalla oli koko ajan viisi ukkoa - Tonin, Sipen ja Villen lisäksi Antti Pitkäjärvi koskettimissa ja Pauli x toisessa kitarassa - ja miesten ympärillä oli isot lavasteet, mitkä nekin vaihtuivat kesken show'n. Oikeastaan sen vaihdon aikana lavan eteen vedettiin verho ja catwalkille tuli kuoro sekä bändistä vain Toni vetämään Armon.

Extrana lavalla nähtiin myös jousikvartetti, kuoro toiseenkin otteeseen, tanssijaryhmä sekä Seppo Räty Zeuz-jumalaksi pukeutuneena. Sipen rummut olivat usean metrin korkeudessa korokkeella ja Toni lensi vaijerien avulla laulaessaan Valot pimeyksien reunoilla. Kappaleen aikana yleisön puhelimien valot loivat huikean näköisen tähtimeren ja siitä tuli yksi illan hienoimmista hetkistä. Toinen sellainen oli viimeisenä esitetty, yhtyeen ensimmäisiin hitteihin kuuluva Piiskaa ja kuinka kappaleen jälkeen bändi tuli catwalkille kumartelemaan yleisölle eri suuntiin. Kahden huikean jäähallikonsertin jälkeen huomasi, ettei kenelläkään lavalla tai yleisössä ollut kiire mihinkään, vaan voitonriemukkaasta tunteesta nautittiin loppuun saakka.

Biisilista

Käännä se pois
001
006
Kadut
Vauriot
Pala siitä
Tuhka ja veri
007
0010
Armo
Mitä kuuluu
...Silti onnellinen
Viivakoodit
Aggressio
Paha, paha asia
Terä
Ruhtinaat
Ravistettava ennen käyttöä
Amerika
Hiekka
Mä nauran tälle
Sun kohdalla
Mitä vaan
Koneeseen kadonnut
Vasten mun kasvojani
Viisaus ei asu meissä
Jumala
Pahempi toistaan
- - -
Valot pimeyksien reunoilla
Mato
Ilona?
Anna mulle piiskaa

Rakas, nyt ollaan hiljaa

Haloo Helsinki! on yksi suurimmista suomalaisista bändeistä. Lokakuussa 2015 bändi jäi vuoden mittaiselle tauolle ja täydellisen hiljaiselon jälkeen myi jäähallin Tallinnassa kahdesti lähes samantien loppuun! Tai no, hiljaiselo oli loppunut jo kuukautta aiemmin Facebook-kuvan, -videon sekä uuden kappaleen myötä, mutta kaksi areenaa Itämeren toisella puolella on silti aika hieno saavutus.

Itse olen seurannut bändiä lähes uran alusta asti. Ensimmäiset biisit pääsivät radiosoittoon ja siihen aikaan seuraamiini musiikkiohjelmiin aika hyvin. Näin ensimmäisen keikan vuonna 2009 Myötätuulirockissa ja bändin livemeininki vaikutti lupaavalta samantien. Siinä oli jotain samaa, kun PMMP:ssä - rock ja asenne, lavalla vedetään täysillä. Kolmosalbumin myötä aloin tosissani innostumaan heistä ja kun vuonna 2014 täytin vihdoin 18 sekä aloin käymään töissä, niin saumat HH!:n keikoilla kiertämiseen suurenivat huomattavasti. Lisäksi PMMP oli kuopattu siihen mennessä, mikä ennen vei kaikki rahat ja ajan.

Alkuvuodesta 2015 ilmoitettiin keikkatauosta ja sinä vappuna, nähtyäni 30. keikan bändiltä, ajattelin että päätöskeikalla Hartwall areenalla voisi viettää seuraavat pyöreät keikat. Viimeisin Kiitos ei ole kirosana -levy oli kuitenkin niin hyvä ja villiinnyin sinä kesänä "rajattomista mahdollisuuksita" kiertää festareita, että elokuun lopussa Haloo Helsinki! -risteilyllä tuli jo 41. keikka ja kaksi Hartsu-show'ta siihen päälle ennen taukoa :) Eikä sellaisen keikkamäärän jälkeen oikeastaan edes harmittanut koko tauko. Vaikka bändillä on loistavia biisejä ja tykkään heidän livemeiningistä, siinä on yksi suuri eroavaisuus muihin "saman genren bändeihin", mitä käyn katsomassa; Haloo Helsingistä puuttuu tietynlainen spontanius. PMMP:n lisäksi esimerkiksi voisi ottaa Maija Vilkkumaan ja Apulannan, joita katsoessa ei ikinä voi olla aivan varma, mitä kappaleita kuulee ja hauskoja spiikkejä kappaleiden välissä. HH!:n keikoilla settilista saattaa muuttaa järjestystä kiertueiden välissä, mutta biisit ja Ellin spiikit ovat pysyneet samoina jo monta vuotta.

Kuuntelin Haloo Helsinkiä aika vähän koko vuoden aikana enkä kertaakaan niitä kappaleita, mitkä joka ikisellä keikalla soitettiin. Silti, kun uusi Rakas-kappale julkaistiin, vietin sen parissa pitkän ajan heti ilmestyttyä Spotifyhin. Se oli juuri sitä, mitä toivoin "uudelta Haloo Helsingiltä" - vähän erilainen, aikuismaisempi ja ei-niin-maailmaa-pelastava. Rehellisyyden nimissä odotin jotain rock-henkisempää, mutta luotan, että sitä löytyy sitten tulevalta albumilta.

Pari viikkoa sitten voitin Radio Novan nettikilpailussa pääsyn heidän studiolle "aamiaiselle Haloo Helsingin kanssa +yllätysohjelmaa." En ollut ikinä ennen käynyt missään oikeissa fanitapaamisissa (ainakaan muistaakseni), vaikka keikkojen yhteydessä pienenä fanipoikana joskus nimmareita hainkin. Kun yllätysohjelmaksi paljastui, että he soittivat studion nurkassa pari kappaletta akustisesti, Rakkaan aikana silmäkulmani kostui vähän onnesta. Ehkä minulla oli kuitenkin ollut vähän ikävä ja tuntui todella kivalta nähdä heidät soittamassa taas yhdessä. Lisäksi sen aamupäivän aikana oli hauska ottaa uusi kuva koko bändin kanssa - edellisestä on jo neljä vuotta:

Tallinnan keikkoja ja Hulluuden Highwayta odotellessa!
-Jere

Uusi blogi, uudet kujeet!

Minä olen Jere, hei vain!

20-vuotias nuori mies Helsingistä, joka on tällä hetkellä R-kioskilla töissä ja pohtii, mihin lähtisi ensi syksynä opiskelemaan. Vapaa-aika menee aika usein kavereiden kanssa katsomassa livemusiikkia tai jostain muusta syystä baarin nurkassa. Tai harvemmin keikoilla missää nurkassa, vaan yleensä eturivissä apinoimassa.

Johonkin kulttuurimaailmaan haluaisin kuitenkin päästä töihin "isona". Pois sieltä eturivistä ja jotenkin mukaan järjestämään tai touhuamaan sinne taustalle. En vain tiedä, mitä lopulta haluaisin tehdä tai miten sinne pääsee. Lisäksi minulla on joku oman pään sisäinen fiksaatio mennä yliopistoon, mistä ei varmaan suoraa alaa löydy... toistaiseksi olen suunnitellut suomen kielen lukemista, koska se vaikuttaa ylipäätään mielenkiintoiselta. Onneksi yhteishakuun on vielä useampi kuukausi ;)

Kirjoitan syvällisemmän tekstin itsestäni ja tästä blogista tuonne "Kuka Jere?" välilehteen, mutta sivutaan aihe tässäkin. Eli minulla on ollut jo aiemmin blogeja, mutta ne on olleet enemmän päiväkirjaksi ja omaksi iloksi (että kun käy enemmän keikoilla kun muisti riittää, niin voi laittaa tapahtumia ylös ja käydä naureskelemassa omille kommelluksille). Nyt kuitenkin, muutenkin pidettyäni reilu vuoden taukoa blogin päivittämisestä, halusin aloittaa uuden. Ja suunnata tämän blogin oikeasti ihmisille, kirjoittaa kiinnostavampia asioita kun inside-vitsejä omille kavereille. Harjaannuttaa omaa kirjoittamista, kirjoitustyyliä ja aiheita, niin että mahdollisesti osaisi joskus kirjoittaa jonnekin "oikeisiin" medioihin.

Tästä tulee jännittävää! Tervetuloa lukemaan.

Terveisin

Jere