En ymmärrä, miten blogin ylläpitäminen voi olla niin
vaikeaa. Olen noin kymmenen vuotta kamppaillut asian kanssa, että aina aloitan blogin
ja kuvittelen, että minusta tulee Suomen kovin blogaaja. Jonkin ajan kuluttua luen
omia tekstejäni uudestaan tai katson jotain tilastoja, että ketään ei
kiinnosta, mutta jatkan silti, koska eihän mitään blogia (kai) hetkessä
löydetä. Ja lopulta priorisoin kirjoittamisen alitajunnassani liian alas
enkä enää ehdi päivittää mitään.
Rupesin kirjoittamaan ensimmäiseen blogiini joskus ala-asteikäisenä. Iskä ja
äitipuoleni aloittivat omansa ja tekivät minulle ja
siskolle samalla sivustot. Rehellisyyden nimissä en muista siitä paljoa muuta,
kuin että keksin kavereilleni lempinimiä ”etten paljasta ketä he oikeasti on”
ja joskus valitin, kuinka ei saatu äitin kanssa lippuja Tiktakin keikalle,
mutta ilta päättyi ihan kivasti, koska katsottiin iskän kanssa joku X-men -elokuvista. Ei varmaan ole ihme, ettei kymmenvuotias jaksanut keskittyä
sellaiseen tai ketään ei kiinnostanut lukea.
Yläasteella, muutama vuosi edellisen blogin hitaan kuoleman
jälkeen, aloitin samaan verkko-osoitteeseen uuden. Minulla oli suuri visio;
siellä oli eri aiheita arkiasioista keikkaraportteihin ja erään
englanninkielisen PMMP-fanin löydettyä se, kirjoisin silloin tällöin
englanniksikin. Yläastelaisen keskivertoengannilla siitä ei silti tullut
maailmanlaajuinen blogi, mutta ainakin siellä oli jonkin verran ihmisiä
lukemassa! Se oli ehkä aktiivisimpia blogejani, mutta kun kaveripiiri kasvoi ja
nuoren menot lisääntyivät, tuli viikkojenkin taukoja kirjoittamisessa ja lopulta
uusi blogin lopahtaminen.
Tuom blogin rinnalle aloitin Tv-taivas -nimisen sivuston. En oikeastaan tiedä, onko sitä enää olemassa tai löydettävissä (yritin joskus piilottaa), mutta ainakaan siellä ei ole tapahtunut vuosiin mitään. Aloitin sen inspiroituneena yhden ystäväni keikkablogista, missä hän aina välillä arvosteli katsomiensa tv-sarjojen uusimpia tuotantokausia. Olin koukussa todella moniin tv-sarjoihin (laittomasti ennen Netflixiä) kyseiseen aikaan ja mietin, että sellaiset päivitykset voisi kiinnostaa ihmisiä. Mutta lopulta tulin aatoksiin, etten yläasteella halua jakaa kenellekään katsovani 90210:aa Salkkareiden ja Vampyyripäiväkirjojen rinnalla enkä kirjoittanut varmaan mistään "normaalista teinipoikien ohjelmasta" ja se tappoi motivaation koko blogin pitämiseen ja muutti lähinnä häpeäksi.
Kun iskä poisti kaikki vanhat blogimme, poimin sieltä "parhaita" tekstejä talteen ja taas inspiroituneena aloitin uuden Matkalauluja-blogin. Päätin keskittyä vain keikkatarinoihin, koska siinä hetkessä se vei suurimman osan vapaa-ajastani ja oli asia, mikä kiinnosti jakaa eteenpäin. Lisäilin Matkalauluja-sivustolle vähän muokattuna niitä tallentamiani kirjoituksia ja jatkoin siitä uusiin seikkailuihin. Kun blogissa oli mielestäni tarpeeksi sisältöä ja se oli ajantasalla, laitoin linkit Facebookiin ja Instagramiin, sillä ajattelin lukijoiden motivoivan pitämään blogin yllä. Se jatkuikin ihan kivasti puoli vuotta, mutta sitten keikkatahti yltyi niin kovaksi, etten oikeasti kerennyt enää kirjoittamaan kaikista ja "rästitekstit" söivät motivaation yritääkään.
Pari kertaa, mm. intistä käsin, aloin kirjoittamaan vanhoista keikoista luonnoksia, mutta nekään ei ikinä päätyneet julkiseen levitykseen. Armeija oli aika hektistä aikaa ja sen jälkeen kuilu tuntui liian pitkältä kurottavaksi umpeen. Vuoden 2016 oltua kokonaan taukoa blogista, yritin tammikuussa alkaa herättämään Matkalauluja takaisin eloon, mutta parin tekstin jälkeen päätin aloittaa kokonaan uuden, taas. Ja niin ne tekstit päätyivät tämän blogin ensimmäisiksi kirjoituksiksi ja hiljaiselolla keväällä kirjoitin lisää. Suunnitelmana oli jakaa blogi Facebookissa kavereille pääsykokeiden jälkeen, kun siellä olisi tarpeeksi (kiinnostavaa) asiaa. Aloin kuitenkin kevään aikana seurustelemaan ja vietin kauan haaveilemaani "rakkauden kesää", eikä kirjoittamiselle jäänyt aikaa.
Nyt olisi aika petrata! En halua enää kirjoittaa pelkästä keikkailusta, vaan ylipäätään elämästä. Mitä ajattelen asioista, miten parisuhde-elämä on alkanut "sitotumiskammoisella" ja miten matka esimerkiksi yliopistoon sujuu. Viime kerralla en tosiaan päässyt sisään, joten ensi keväänä uusi yritys. Muutosten tuulet puhaltaa, ehkä tämäkin nyt onnistuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti