On tammikuu, pitkä ja tipaton

Irina, Linnanmäki, 29.4.2017
Jenni Vartiainen, Tavastia, 29.4.2017

PMMP:llä oli perinteeksi muodostuneet vappukeikat Helsingin Nosturissa useita vuosia peräkkäin ja heidän lopetettua Jenni Vartiainen otti pariksi vappuaatoksi kruununperijän paikan. Itse kovana PMMP-fanina silloin uhosin, etten ikinä mene vappuna sinne katsomaan muita bändejä. Jennin jäätyä keikkatauolle syksyllä 2015, en ole edes seurannut, onko paikan ottanut joku uusi bändi vai kuoliko hyvä perinne.

Tänä vappuna Jenni päätti keikkataukonsa, suureksi onneksi, Tavastialla! Ensimmäinen keikka (29.4.) meni loppuun nopeammin kuin ehdin lippua ostamaan, mutta "onneksi" sain edellisenä päivänä kaverilta viestin, että hän on kipeänä ja luultavasti kauppaa lippunsa eteenpäin. 

Ennen Tavastialle suuntaamista kävin kuitenkin Linnanmäen avajaisissa tsemppaamassa Irinaa. He olivat esiintymässä, mutta sää oli siis aivan hirveä (satoi lunta) ja pelkäsin, ettei sinne mene kukaan. Lopulta meitä oli reilu 20 henkeä sadeviittoihin kääriytyineinä, eräällä miehellä tosin oli myös aurinkolasit!

Surullisista olosuhteista huolimatta keikka oli hyvä :) Ammattilaiset jaksoivat talvivaatteissaan soittaa vähäiselle yleisömäärälle kuitenkin tunnin verran ja keikalla kuultiin juuri ilmestyneeltä Seitsemän-albumilta aika hyvä kattaus. Vanhoja hittejä tietenkään unohtamatta, vaikka yleisölaulatus ei lähtenyt kovin lujaa. Oma suosikkini Miksi hänkin on täällä tuli myös, propsit siitä! Yhtään Vain elämää -kappaletta ei vielä kuultu, vaikka Irina itse vakuutti Petralle "viime viikolla" ottavansa hänen biisin settiin. Pitää ilmeisesti mennä johonkin klubikeikalle katsomaan ;)

Tavastialla oli jännittynyt tunnelma. Eturivi oli täynnä vannoutuneita Jenni Vartiaisen faneja, joiden yli puolentoista vuoden odotus keikkatauon ajalta vihdoin palkittaisiin.

Keikka alkoi lopulta varsin vapputunnelmaisella Maljalla. Vähän uutta sovitusta saanut ensimmäisen levyn menevin kappale sai loppuunmyydyn Tavastian bailaamaan heti alkuunsa. Itse olen tipattomalla ja näin vapun alla se tuntui entistä vaikeammalta, mutta kappale on auttamatta Jennin parhaimistoa ;)

Hänen musiikkia voisi pitää pääsääntöisesti aika hidastempoisena, mutta heti alkukeikasta tuli tanssittavia biisejä toisen perään; Mustaa kahvia, Selvästi päihtynyt, Eden... Tarkkaavaisimpien havaitsema, pieni alkukankeus pitkän tauon jälkeen katosi viimeistään Eikö kukaan voi meitä pelastaa -kappaleen aikana.

Jenni oli täydellisesti elementissään lavalla. En muista nähneeni häntä noin eläväisenä esiintymässä koskaan, artisti tanssi vallattomasti pitkin lavaa ja villitsi yleisöä mukaansa. Yleisöä, joka lauloi reilun tunnin mukana, kuin kappaleet olisivat heidän omia. Setin keskivaiheilla tulleet Suru on kunniavieras ja Minä sinua vaan saivat varsinkin hienon kuoron taustalleen. Pienen miinuksen voisi antaa siitä, että setti koostui lähinnä radiohiteistä, kun tuotantoa on kuitenkin kolmen albumillisen verran.

Ainoastaan yksi yleisölle tuntematon kappale soitettiin; ei vielä julkaistu Monologi sai ensiesityksensä. Kappale alkoi taustanauhalta tulevalla, monotonisella "jäkä jäkä jäkä jäkä" -jankutuksella, mikä toistui useasti myöhemminkin. Jenni itse kertoi kappaleen tarinan olevan hiljaisesta kodista, missä se toinen puhuu vaan "silleen vittumaisesti." Irselleni kappaleesta tuli todella paljon mieleen Antti Tuiskun viimeaikaiset paadipapiidipaadit. Hyvin erilainen teos kun Jennin aiempi tuotanto, mutta se ei välttämättä ole huono asia. Ainakin tämä kertakuulemalta jätti paremman fiiliksen kuin Turvasanan ensikohtaaminen.

Loppukeikka oli sitten suurimpien hittien juhlaa, kun Ihmisten edessä ja En haluu kuolla tänä yönä laittoi Tavastian tanssimaan. Encoren alussa Jenni kertoi liikuttuneena, kuinka onnellinen on, että pystyy ylipäätään vetämään keikkoja taas, sillä vuosi sitten häneltä ei useampaan kuukauteen lähtenyt ääntä. Sen jälkeen laulettiin yhdessä Missä muruseni on ja keikan päätti lopulta paljon kysymyksiä herättänyt Turvasana.