keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tää on vain elämää, mut pikku breikki ei tapa ketään


Nelosen musiikkiohjelma, Vain elämää, näki päivänvalon syksyllä 2012. Ensimmäisellä tuotantokaudella olivat mukana Cheek, Kaija Koo, Jari Sillanpää, Katri Helena, "Nipa" Neuman, Erin sekä Jonne Aaron. Vaikka esimerkiksi Koo on myöntänyt, ettei tiennyt yhtään, millaiseen ohjelmaan oli menossa ja biisit "oli vain puoliksi hallussa", kaudesta tuli hitti. Niin kuin suurin osa Suomen kansasta, minäkin tykästyin siihen. Esimerkiksi Cheekin musiikkia aloin ymmärtämään paljon paremmin, kun hän avasi räppien taustoja; se ei olekaan pelkkää uhoa, vaan taustalla on syvällisempääkin ajattelua.

Toisella tuotantokaudella olivat mukana Anna Abreu, Jukka Poika, Juha Tapio, Ilkka Alanko, Laura NärhiPauli Hanhiniemi ja Maarit Hurmerinta. Itselleni tämä kausi on jäänyt vieraimmaksi, kun yksikään artisteista ei ollut kiinnostukiseni listalla. Toisesta näkökulmasta siinä oli juuri ohjelman suola: tutustua "uusiin" artiteihin ja heidän tuotantoon jonkun toisen versioimana eli löytää musiikista jokin uusi juttu. Mutta se on toiminut paremmin niillä kausilla, missä jokin minulle kiinnostava artisti on tehnyt niistä "huonoista" biiseistä omanlaisiaa versioita ja on sitä kautta ymmärtänyt esimerkiksi, että siinähän onkin ihan nerokkaat sanoitukset.

Kolmannen tuotantokauden jälkeen tuli ensimmäistä kertaa ajatus, että voiko ohjelmaa enää jatkaa. Vesa-Matti Loiri, Paula Koivuniemi, Samuli Edelmann, Paula Vesala, Toni Wirtanen, Jenni Vartiainen ja Elastinen. Se oli niin kova kattaus, ettei pystyisi pistää paremmaksi! Silloin menin ensimmäistä kertaa Vain elämää -konserttiin ja se oli erittäin onnistunut myös! Vaikka suurimpana syynä oli vain mahdollisuus kuulla Vesalan laulua livenä ja mahdollisesti viimeisen kerran PMMP:n kappaleita esitettävän.

Neljäs ja viides tuotantokausi alkoivat laskea ohjelman tasoa. Ei artistien takia, siellä oli monta suosikkiani ja kaikki todella taitavia sekä arvostettuja. Versiot olivat edelleen hyviä, mutta ohjelma itsessään oli jo niin nähty, ettei siitä saanut samalla tavalla uutta irti. Esimerkiksi Maija Vilkkumaan suosio muuttunut oikeastaan mihinkään, vaikka hän selkeästi haki tuulta comebackilleen ohjelmasta. VilleGalle nosti JVG:n varmasti Suomen suosituimpien bändien joukkoon, mutta mielestäni oli silti kyseenalaista, että toimivasta duosta vain toinen osapuoli osallistui ohjelmaan. Mikko Kuustonen oli yllättävä valinta. Tekihän hän hyviä versioita ja oli viihdyttävä hahmo, mutta kukaan lähipiiristäni ei osannut edes nimetä kuutta hänen omaa ennen ohjelmaa.

Kuudennelle kaudelle yritettiin uudistusta ja tähdet lähetettiin Espanjan auringon alle laulamaan jo tammikuussa. Niin Vain elämää tuli televisiosta jo keväällä, heti edellisen perään. Siltikin se vaikutti yhtä kuluneelta ja artistien huomasi katsoneen ohjelmaa itsekin, kun he "toistivat" aiemmilla kausilla olleita juttuja ja puhui avoimesti "Eikö tässä kohtaa tule ne lopputekstit?" Robinin osallistumista ohjelmaan olin odottanut, mutta hän oli vähän pettymys: ei kertonut itsestään paljoa tai antanut versioimilleen kappaleille mitään uutta. Ehkä hänen elämänkokemus ei tavallaan vielä riittänyt.

Syksyllä tuli jo toinen vuoden 2017 Vain elämää: All stars -kausi. Cheek, Kaija Koo, Jari Sillapää, Juha Tapio, Jenni Vartiainen, Toni Wirtanen sekä SANNI palasivat Hirvensalmelle, ja olivat uskomattomia. Idea kuulosti alunperin typerältä ja kyseenalaistin vahvasti muutamaa artistivalintaa (esimerkiksi Vesala oli ensimmäisen kautensa jälkeen julkaissut soololevyn, siinä missä Vartiainen ollut tauolla), mutta kausi oli musiikillisesti paras kolmannen kauden jälkeen. Ja täydellinen lopetus, kuten uutisoitiin.

Vaan nyt on kuvattu jo uusi tuotantokausi! Kasmir, Mira Luoti, Aki Tykki, Arttu WiskariSaniDanny ja kesken kuvauksien pois lähtenyt Terhi Kokkonen lennätettiin taas alkuvuodesta Espanjaan ja pian saadaan katsoa lisää. Kokkosen saaminen mukaan on kova juttu, mutta myös niin yllättävä, ettei hänen poislähtö edes yllättänyt. Ultra Bra Ja SMG -laulajan antama julkisuuskuva ei mielestäni sovi tuollaiseen ohjelmaan, mutta toivottavasti televisiossakin näytetään, mita tapahtui! Miran osallistuminen yllätti siinä mielessä, että Paula on ollut jo PMMP:n biiseillä ja ne ovat kuitenkin tunnetumpia kuin Miran omat... mielenkiinnolla, kauhulla ja kyllästyneenä odotan, mitä kaudella tapahtuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti