Ootsä hurja vai ootsä mieto, vai joku muu, mikä?

Maija Vilkkumaa, Tavastia, 13.10.2017
Maija Vilkkumaa, Logomo, 14.10.2017

Maija Vilkkumaa julkaisi epäonnenpäivänä perjantaina 13.10. EP:n, miltä on tipahdellut singlelohkaisuja keväältä 2016 (Kaivopuiston jää) asti. Joku muu, mikä? -nimeä kantava teos sisältää myös muutaman uuden kappaleen sekä parinkymmenen sekunnin pituisia "välipuheita". Kaverini laittoi julkaisuaamuna viestin "Tää Maijan EP on vähän erikoinen..." ja niin oli kiertueen avauskeikatkin.

Vastasin tuohon viestiin, että olen jo pitkään ajatellut Maijan yrittävän olla ikään kuin Suomen Lady GaGa - tehdä kaikesta mahdollisimman hämmentävää ja kajahtanutta. Ja tällä kertaa se toimii! EP:n kappaleissa on tunnistettava maijamaisuus, sanoitukset on kekseliäitä, kantaaottavia ja samaistuttavia. Edellisen kiertueen rinnakkaistodellisuudet röllihiuksilla ja daivaava flamingo-uimalelu meni useilta "yli hilseen", mutta nämä keikat olivat paremmin toteutettuja.

Show'n avasi EP:n avausraidat Unisex ja Avrår från spor taustanauhoina kahdelle tanssijalle. He olivat jo ennen keikkaa jakaneet yksisarvispäähineissä silmälaseja, mitkä heijastivat valoa. Samaisia yksisarvisia on nähtävissä EP:n kannessa. Intron aikana Maijakin hiippaili lavan takaosaan esittelemään itseään korokkeelle: glitterhaalarissa ja discopallokypärässä. Kypärä tosin jäi pois ennen kuin ensimmäinen biisi Mul ei oo rahaa alkoi, mutta muuten alkukeikka oli todella hypnoottinen näky lasit päässä.

EP:n biisit rytmitti pääasiassa kuitenkin vanhoista hiteistä koostuvaa settiä. Uusien biisien jälkeen alkoi hittiputki nostattamaan ns. nostalgiamielessä tulleiden ihmisten tunnelmaa: Liian kauan, Satumaa-tango ja Mun elämä raikasi lähes täydellä Tavastialla komeasti.

Edellisen levyn rinnakkaistodellisuuksiin palattiin Onkse väärin ja Kissavideoita -renkutuksilla. Viime vuonna yleisöä usein pyydettiin lavalle bailaamaan, mutta nyt oli tanssijat valmiina. Saippuakuplia leijaili jouluvaloin koristelluissa saleissa eikä Tavastia varsinkaan näyttänyt legendaariselta rock-klubilta, vaan nimenomaan vilkkumaalta. Kappaleiden jälkeen bändillä oli instrumentaalinen osuus ja tanssijat toivat ilmalla täytettävän jättipallon lavalle. Lopulta Maija oli täyteyssä pallossa sisällä vaihtamassa glitterhaalaria pinkkiin latex-pukuun ja lähti vaaleanpunainen peruukki päässään rullaamaan pallossa ihmisten käsien yllä. Vuosia sitten näin, kun P!NK teki samoin. Logomon yleisö oli Tavastiaa selvästi harvempi ja kauhistutti, kun Maija silti hyppäsi yleisön kannateltavaksi, mutta se onnistui hienosti!

Rysähdettyään takaisin lavalle, Maija jatkoi keikkaa pinkissä röyhelöviitassa ja peruukissa. Myös seuraavana esitetty Kesä oli saanut vähän elektronista uudistusta soundeihin. Bonnie & Clyde -kappaleen (joka on suuri suosikkini, olin aivan pähkinöinä!) Maija esitti yksin kitaralla itseään säestäen. Vaaleanpunainen sekin. Uuteen asuun löytyi suurempikin merkitys, kun Maija kertoi iloista sekä murheista selvitymisestä. ”Aina edes ihmisten päällä bailaaminen hamsteripallossa pinkki peruukki päässä ei auta, vaan joutuu sukeltamaan surujen lammikkoon. Mutta sieltä noustaan uhman avulla, vanhempina ja kapinallisimpina kuin ikinä!”

Maija pyysi viikolla ennen EP:n julkaisemista somessa kysymyksiä, mihin antaisi vastauksia kiertueen konserteissa. Olin vähän pettynyt, kun molemmilla keikoilla hän oli valinnut samat neljä kysymystä eikä omani saanut vastausta :D Keikkojen spiikit sekä nuo vastaukset oli ilmeisesti etukäteen mietityt, vaikkei onneksi täysin samoilla sanoilla tullut. Toisaalta hienoa ja ymmärrettävää, että jos järjestää tuollaisia "isompia keikkoja" (Tavastia, Logomo ja seuraavalla viikolla Olympia-kortteli olivat Joku muu, mikä -kiertueen XL-keikkoja, tanssijat ja ilmeisesti hamsteripallo jäävät vain niille) niin ne on panostettuja ja suunniteltuja, mutta toivottavasti muuten kiertueella spiikit ovat spontaanimpeja.

Keikan loppupuoli oli todellinen hittikimara. Encoressa soitettu Prinsessa jää vähän yllätti, sillä sitä ei ole soitettu kovin usein viimeiseen viiteentoista vuoteen! Siitä propsit. Ja olihan konsertti kuitenkin niin hyvä, että lähdimme seuraavana päivänä suhteellisen extemporee katsomaan Turkuun uudestaan ;)

Logomo 

Tavastia

Kun on saanu aina alottaa kaiken alusta, ei oo näkyny tyhjän paperin kauhua

En ymmärrä, miten blogin ylläpitäminen voi olla niin vaikeaa. Olen noin kymmenen vuotta kamppaillut asian kanssa, että aina aloitan blogin ja kuvittelen, että minusta tulee Suomen kovin blogaaja. Jonkin ajan kuluttua luen omia tekstejäni uudestaan tai katson jotain tilastoja, että ketään ei kiinnosta, mutta jatkan silti, koska eihän mitään blogia (kai) hetkessä löydetä. Ja lopulta priorisoin kirjoittamisen alitajunnassani liian alas enkä enää ehdi päivittää mitään.

Rupesin kirjoittamaan ensimmäiseen blogiini joskus ala-asteikäisenä. Iskä ja äitipuoleni aloittivat omansa ja tekivät minulle ja siskolle samalla sivustot. Rehellisyyden nimissä en muista siitä paljoa muuta, kuin että keksin kavereilleni lempinimiä ”etten paljasta ketä he oikeasti on” ja joskus valitin, kuinka ei saatu äitin kanssa lippuja Tiktakin keikalle, mutta ilta päättyi ihan kivasti, koska katsottiin iskän kanssa joku X-men -elokuvista. Ei varmaan ole ihme, ettei kymmenvuotias jaksanut keskittyä sellaiseen tai ketään ei kiinnostanut lukea.

Yläasteella, muutama vuosi edellisen blogin hitaan kuoleman jälkeen, aloitin samaan verkko-osoitteeseen uuden. Minulla oli suuri visio; siellä oli eri aiheita arkiasioista keikkaraportteihin ja erään englanninkielisen PMMP-fanin löydettyä se, kirjoisin silloin tällöin englanniksikin. Yläastelaisen keskivertoengannilla siitä ei silti tullut maailmanlaajuinen blogi, mutta ainakin siellä oli jonkin verran ihmisiä lukemassa! Se oli ehkä aktiivisimpia blogejani, mutta kun kaveripiiri kasvoi ja nuoren menot lisääntyivät, tuli viikkojenkin taukoja kirjoittamisessa ja lopulta uusi blogin lopahtaminen.

Tuom blogin rinnalle aloitin Tv-taivas -nimisen sivuston. En oikeastaan tiedä, onko sitä enää olemassa tai löydettävissä (yritin joskus piilottaa), mutta ainakaan siellä ei ole tapahtunut vuosiin mitään. Aloitin sen inspiroituneena yhden ystäväni keikkablogista, missä hän aina välillä arvosteli katsomiensa tv-sarjojen uusimpia tuotantokausia. Olin koukussa todella moniin tv-sarjoihin (laittomasti ennen Netflixiä) kyseiseen aikaan ja mietin, että sellaiset päivitykset voisi kiinnostaa ihmisiä. Mutta lopulta tulin aatoksiin, etten yläasteella halua jakaa kenellekään katsovani 90210:aa Salkkareiden ja Vampyyripäiväkirjojen rinnalla enkä kirjoittanut varmaan mistään "normaalista teinipoikien ohjelmasta" ja se tappoi motivaation koko blogin pitämiseen ja muutti lähinnä häpeäksi.

Kun iskä poisti kaikki vanhat blogimme, poimin sieltä "parhaita" tekstejä talteen ja taas inspiroituneena aloitin uuden Matkalauluja-blogin. Päätin keskittyä vain keikkatarinoihin, koska siinä hetkessä se vei suurimman osan vapaa-ajastani ja oli asia, mikä kiinnosti jakaa eteenpäin. Lisäilin Matkalauluja-sivustolle vähän muokattuna niitä tallentamiani kirjoituksia ja jatkoin siitä uusiin seikkailuihin. Kun blogissa oli mielestäni tarpeeksi sisältöä ja se oli ajantasalla, laitoin linkit Facebookiin ja Instagramiin, sillä ajattelin lukijoiden motivoivan pitämään blogin yllä. Se jatkuikin ihan kivasti puoli vuotta, mutta sitten keikkatahti yltyi niin kovaksi, etten oikeasti kerennyt enää kirjoittamaan kaikista ja "rästitekstit" söivät motivaation yritääkään.

Pari kertaa, mm. intistä käsin, aloin kirjoittamaan vanhoista keikoista luonnoksia, mutta nekään ei ikinä päätyneet julkiseen levitykseen. Armeija oli aika hektistä aikaa ja sen jälkeen kuilu tuntui liian pitkältä kurottavaksi umpeen. Vuoden 2016 oltua kokonaan taukoa blogista, yritin tammikuussa alkaa herättämään Matkalauluja takaisin eloon, mutta parin tekstin jälkeen päätin aloittaa kokonaan uuden, taas. Ja niin ne tekstit päätyivät tämän blogin ensimmäisiksi kirjoituksiksi ja hiljaiselolla keväällä kirjoitin lisää. Suunnitelmana oli jakaa blogi Facebookissa kavereille pääsykokeiden jälkeen, kun siellä olisi tarpeeksi (kiinnostavaa) asiaa. Aloin kuitenkin kevään aikana seurustelemaan ja vietin kauan haaveilemaani "rakkauden kesää", eikä kirjoittamiselle jäänyt aikaa.

Nyt olisi aika petrata! En halua enää kirjoittaa pelkästä keikkailusta, vaan ylipäätään elämästä. Mitä ajattelen asioista, miten parisuhde-elämä on alkanut "sitotumiskammoisella" ja miten matka esimerkiksi yliopistoon sujuu. Viime kerralla en tosiaan päässyt sisään, joten ensi keväänä uusi yritys. Muutosten tuulet puhaltaa, ehkä tämäkin nyt onnistuu!